Indiana Jones 5 on nähty Cannesissa – arviot eivät sitä mairittele

Harrison Fordin jäähyväiset Indylle jakaa mielipiteet.

19.5.2023 10:27

PÄIVITYS 19.5. klo 14.30. Rotten Tomatoesin tuoreusarvo on romahtanut 33 prosenttiin. Arvioita on nyt 12 kappaletta.

Indiana Jones and the Dial of Destinystä ja sen sisällöstä on julkaistu erilaisia raportteja ja huhuja viime kuukausina. Joidenkin huhujen mukaan elokuvan testinäytökset olivat katastrofaalisia, jonka takia leffan moderneja teemoja olisi kevennetty.

Oli miten oli, mutta nyt elokuva on nähty Cannesissa, eivätkä arviot sitä juuri kehu.

Rotten Tomatoesissa on nyt kahdeksan arviota, joiden perusteella tuoreusarvio on mädän puolella, 50 prosentissa. Keskiarvo on 5,5/10.

Kriitikot ovat antaneet paljon kahta ja kolmea tähteä. Hesari antoi neljä tähteä, ollen positiivisemmin mielin liikenteessä.

Saapa nähdä minkälaisen keskiarvon elokuva lopulta saa.

Ensi-ilta 28. kesäkuuta.

Alla traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia