Iron Man palaa jälleen vuonna 2013

19.10.2010 10:46

Iron Man 3 avaa kesän 2013. Walt Disney Pictures on ilmoittanut, että elokuvan ensi-ilta on 3. toukokuuta. Iron Man 3 saapuu teattereihin kolme vuotta edeltäjänsä jälkeen. Iron Manin (2008) ja Iron Man 2:n (2010) välissä oli vain kaksi vuotta. Samanlainen julkaisukaava on ollut myös kolmella ensimmäisellä Spider-Man -elokuvalla.

Tony Starkin voi kuitenkin nähdä valkokankaalla jo kesällä 2012, kun The Avengers julkaistaan. Hahmo nähtiin myös The Incredible Hulk -elokuvassa (2008) ja on mahdollista, että vastaavanlaisia cameo-esiintymisiä on luvassa ensi vuonna julkaistavissa elokuvissa Thor ja Captain America: The First Avenger.

Lähde: Box Office Mojo

Lisää luettavaa