Isoveli valvoo: Näin syntyi Terry Gilliamin klassikkoelokuva Brazil

Terry Gilliamin ohjaaman Brazilin ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Nykyään Gilliamin uraauurtava teos on tunnustettu klassikko, mutta Yhdysvalloissa se oli jäädä kokonaan julkaisematta.

Kun Brazil valmistui vuonna 1985, se sai innostuneen vastaanoton lähes kaikkialla muualla paitsi elokuvan Yhdysvaltain levityksestä vastaavan Universal-studion johtoportaassa. Universal halusi leikata sitä lyhyemmäksi ja muuttaa elokuvan lopun kokonaan toisenlaiseksi. Gilliam ei halunnut muuttaa elokuvaansa, vaan asiasta syntyi pitkällinen kiista. Brazilin monimutkaisesta tuotantohistoriasta ja Yhdysvaltain levityksen vaikeuksista on kerrottu perinpohjaisesti Jack Mathewsin kirjassa The Battle of Brazil (1987).

Yhdysvaltain Minneapolisissa syntynyt mutta myöhemmin Englantiin muuttanut Gilliam (s. 1940) oli 1980-luvun alussa siirtynyt Monty Python -ryhmän animaattorista pitkien elokuvien ohjaajaksi. Komediaryhmän menestyselokuvassa Monty Pythonin hullu maailma hän toimi toisena ohjaajana Terry Jonesin kanssa. Ensimmäinen kokonaan oma ohjaus oli vuonna 1977 valmistunut Jappervokki. Keskiajalle sijoittuva fantasiakomedia oli vielä lähellä komediaryhmän tyyliä, mutta vähitellen Gilliam loi täysin oman elokuvailmaisunsa, joka tuli esiin hänen seuraavassa elokuvassaan Time Bandits.

Omaperäinen tarina ajassa matkustavasta pikkupojasta oli vuoden 1981 yllätyshittejä. Se ei kuitenkaan ollut kelvannut yhdellekään isolle Hollywood-studiolle. Yhdysvaltain levityksen hoiti lopulta pieni Avco-yhtiö, jolle Time Banditsista tuli kultakaivos. Kun Brazil neljä vuotta myöhemmin alkoi kohdata vastustusta elokuvastudiolta, Gilliamille se oli tuttua jo Time Banditsin ajoilta. Hän ei arvostanut studiopomoja.

Time Banditsin menestyksen jälkeen Gilliamille tarjottiin useita projekteja, mutta hän päätti toteuttaa pitkään kehittelemänsä idean. Brazil on tarina Sam Lowrysta, joka työskentelee byrokraattisessa laitoksessa ja elää yhteiskunnassa, joka muistuttaa koomista versiota George Orwellin Vuonna 1984 -romaanista. Elokuvan työnimi olikin 1984 ½, mikä viittasi paitsi Orwelliin myös Gilliamin ihaileman Federico Fellinin elokuvaan 8 ½.

Jack Mathews kertoo Battle of Brazil -kirjassa, että Gilliam oli aluksi käynyt neuvotteluja Brazilista Paramount-studion kanssa vuonna 1982. Paramount tarjosi houkuttelevaa diiliä, johon kuului miljoonan dollarin palkkio ja harvoin myönnetty final cut -oikeus. Gilliam ei kuitenkaan osannut päättää.

– Sopimuksessa oli kaikki mitä halusin, mutta pelkäsin kuollakseni ja epäröin.

Sitten kuvaan tuli mukaan israelilainen Arnon Milchan. Hän oli nouseva riippumaton elokuvatuottaja, joka oli juuri tuottanut kaksi ison luokan elokuvaa. Sergio Leonen Once Upon a Time in America – Suuri gangsterisota ja Martin Scorsesen Koomikkojen kuningas olivat tuoneet Milchanille mainetta ja arvostusta, mutta kumpikaan ei menestynyt taloudellisesti. Milchan tarvitsi menestyselokuvan, ja Time Banditsin tekijä saattoi olla siihen oikea valinta.

Milchan ja Gilliam tapasivat pariisilaisessa ravintolassa, jota Milchan piti sivukonttorinaan. Siellä Gilliam kertoi Milchanille Brazilin tarinan. Milchan kuunteli kertomusta lumoutuneena. Loppuilta otettiin rennosti, ja pöytään kannettiin viinipulloja. Seuraan liittyi Roman Polanski, joka ohjasi Pariisissa Milchanin tuottamaa Amadeus-näytelmää ja näytteli siinä nimiroolia. Illan aikana Milchan vakuutteli haluavansa tuottaa Brazilin ja toivoi, ettei Gilliam tekisi sitä Paramountin kanssa.

Seuraavana päivänä Gilliam soitti Milchanille ja kertoi peruneensa sopimuksen Paramountin kanssa. Hämmentyneellä Milchanilla oli nyt käsissään haluamansa elokuvaprojekti, mutta samalla hän tunsi kuin heränneensä vieraan naisen vierestä. Milchan oli lupautunut tuottajaksi juotuaan pari pulloa viiniä, kun yleensä asiasta neuvotellaan kuukausia. Hän ei edes tiennyt elokuvan budjettia.

Brazil_1

Milchan ja Gilliam tarjosivat elokuvaa 20th Century Foxille, mutta studion ehdot eivät miellyttäneet Gilliamia. Fox olisi halunnut Gilliamin tekevän ensin tieteiselokuvan Vihollisen armoilla (Enemy Mine), joka oli studion iso satsaus. Sen jälkeen olisi Brazilin vuoro. Milchanille se olisi ollut tuottoisa sopimus, mutta hänen pettymyksekseen Gilliam kieltäytyi kytkykaupasta, ja Vihollisen armoilla päätyi saksalaisen Wolfgang Petersenin ohjattavaksi.

Universal-studion kanssa syntyi hyvä neuvotteluyhteys Cannesissa 1983. Samoihin aikoihin Fox palasi neuvottelupöytään ja kiinnostui elokuvan kansainvälisistä levitysoikeuksista, sillä Brazilin ajateltiin sopivan etenkin Euroopan markkinoille. Milchan sai neuvoteltua sopimuksen, jossa Universal vastasi Yhdysvaltain levityksestä ja Fox muusta maailmasta.

Vaikka Gilliamilla oli tarina valmiina päässään, hänellä oli ongelmia käsikirjoituksen viimeistelyssä. Hän palkkasi näytelmäkirjailija Tom Stoppardin viimeistelemään sitä. Gilliamin ja Stoppardin yhteistyö ei sujunut toivotulla tavalla, joten hän pyysi mukaan kolmannenkin kirjoittajan. Gilliamin ja Charles McKeownin keskustelujen pohjalta syntyi tuoreita ideoita ja uutta dialogia.

Pääroolin esittäjä oli ollut valmiina jo pitkään. Gilliam oli halunnut walesilaisen Jonathan Prycen Sam Lowryn esittäjäksi jo vuonna 1977, kun hän oli saanut ensimmäisen idean elokuvasta. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo sen verran, että Pryce oli Gilliamin mielestä rooliin liian vanha. Gilliam ajatteli Lowryn olevan suunnilleen 25-vuotias, joten hän harkitsi tilalle toista brittinäyttelijää Rupert Everettiä, joka oli juuri sopivan ikäinen. Toinen vaihtoehto oli 21-vuotias lupaava amerikkalaisnuorukainen Tom Cruise, jonka Gilliam oli nähnyt Riskibisneksessä.

Pryce oli kuitenkin edelleen halukas rooliin, joten Gilliam antoi hänelle mahdollisuuden tulla koelukuun, minkä jälkeen Gilliam unohti täysin Prycen iän. 37-vuotias Pryce oli Gilliamin mielestä täydellinen.

Jillin rooliin Gilliam palkkasi täysin tuntemattoman Kim Greistin, jonka koe-esiintyminen teki vaikutuksen. Lisäksi Gilliam piti ajatuksesta ettei kukaan tuntenut Jillin esittäjää.

Milchan pelkäsi, että elokuvasta oli tulossa liian brittiläinen amerikkalaiseen makuun, joten hän pyysi mukaan Robert De Niron. Milchan tunsi De Niron hyvin, sillä he olivat tehneet yhteistyötä elokuvissa Koomikkojen kuningas ja Once Upon a Time in America. De Nirosta tuli sankarillinen korjausmies Harry Tuttle. Lowryn äidin roolin sai Kupla-sarjasta tuttu ja jo Time Banditsissa näytellyt Katherine Helmond. Lisäksi Gilliam sai mukaan suosikkinäyttelijöitään, kuten Ian Holmin ja Bob Hoskinsin sekä Monty Python -kollegansa Michael Palinin.

Brazilin visuaalinen ilme vaati tekijöiltä paljon. Rakennukset, puvut ja oudot laitteet kuuluivat maailmaan, jota ei tosielämässä ollut olemassakaan. Kuvaukset viivästyivät puoli vuotta.

– Elokuvassa ei ollut yhtään helppoa kohtausta. Joka ikisen kuvaaminen oli painajaista, kertoo apulaistuottaja Patrick Cassavetti palkitussa What is Brazil? -dokumentissa.

Brazilin valmistuttua sen kestoksi tuli kaksi tuntia ja 22 minuuttia. Se oli pidempi kuin alun perin oli ajateltu, mutta Gilliam ei halunnut lyhentää sitä yhtään. Foxin johtajilla oli kiire julkaista elokuva Euroopassa, ja he olivat lopputulokseen tyytyväisiä pitkästä kestosta huolimatta. Brazil päätettiin julkaista Euroopassa helmikuussa 1985. Gilliam päätti esittää eurooppalaisen leikkausversion Universalin johdolle Yhdysvaltain levitystä varten, mutta Milchan olisi halunnut siitä lyhyemmän. Kaksi tuntia ja 15 minuuttia olisi ollut Milchanin mielestä sopiva kesto. Gilliam vastasi enteellisesti:

– Jos he eivät pidä elokuvasta tällaisena, he eivät pidä siitä seitsemän minuuttia lyhyempänäkään.

Milchanilla oli syytä olla huolissaan. Tuohon aikaan elokuvien kesto rajoitettiin sopimuksissa 95 ja 125 minuutin välille. Ohjaajan oli joko pysyteltävä rajoissa tai pyydettävä poikkeusta sääntöön. Kohta oli tosin jäänyt pois Brazilin sopimuksesta Universalin lakimiesten huolimattomuuden takia.

Kaikki elokuvan nähneet Hollywood-pomot pitivät Brazilia upeana. Universalin johtajat ylistivät elokuvaa, mutta samalla heitä askarrutti sen kesto. Eikä pituus ollut ainoa asia, joka huoletti Universalia. Loppua pidettiin liian synkkänä. Universalin johdon mielestä onnellisempi loppu saataisiin leikkaamalla elokuvaa siten, että elokuva päättyisi paratiisimaisiin tunnelmiin eikä niiden jälkeen tapahtuvaan synkempään käänteeseen.

Universalin silloisen emoyhtiön MCA:n pääjohtaja Sid Sheinberg päätti tehdä Brazilista yleisöystävällisemmän. Sheinbergin mielestä yleisö ei ymmärtänyt, mikä siinä oli totta ja mikä kuvitelmaa. Sheinberg teki esityksen kohdista, jotka piti leikata uudelleen, mutta Gilliam ei hyväksynyt niistä ainoatakaan.

– Elokuvaa ei voi julkaista tässä muodossa. Siihen tehdään muutoksia, Sheinberg sanoi.

Raivostunut Gilliam vastasi siinä tapauksessa polttavansa elokuvan negatiivin ja samalla koko Universalin pääkonttorin.

Brazil_3
Helmikuussa 1985 Sheinberg laati Milchanin kanssa kompromissiehdotuksen, jossa elokuvasta poistettaisiin kymmenen minuuttia, mutta Gilliam saisi itse valvoa leikkausta. Gilliam suostui pitkin hampain. Leikkaaja Julian Doyle sai puristettua tarvittavan määrän minuutteja pois, mutta uusi versio ei kelvannutkaan Sheinbergille, joka ei edelleenkään pitänyt sitä tarpeeksi kaupallisena. Universalilla valmistauduttiin tekemään oma leikkaus elokuvasta. Koeyleisö saisi päättää, kumpi olisi parempi leikkausversio.

Universal ei kuitenkaan pystynyt tekemään omaa versiotaan. Kaikki filmimateriaali oli Gilliamin hallussa, eikä hän suostunut luovuttamaan sitä Universalin käyttöön lukuisista pyynnöistä huolimatta. Lopulta Gilliam lähetti Universalille yli 70 laatikollista filmiä, mutta se oli pelkkää ylijäämämateriaalia, jonka hän tiesi käyttökelvottomaksi. Gilliam pelasi aikaa ja leikkasi uutta omaa versiotaan. Se valmistui heinäkuussa 1985 ja oli minuutin sovittua maksimikestoa lyhyempi. Sheinberg ei kuitenkaan ollut tyytyväinen, sillä vaikka Gilliam oli noudattanut paria hänen antamaansa neuvoa, synkkä lopetus oli edelleen ennallaan. Sheinberg ilmoitti, että elokuva on leikattava Universalin haluamaan muotoon, ja Gilliam saisi osallistua prosessiin. Gilliam vastasi, että elokuva on hänen mielestään valmis, eikä hän suostu enää muutoksiin.

Ajauduttiin pattitilanteeseen, jota Milchan yritti pelastaa. Milchan järjesti Gilliamin leikkaamalle versiolle näytöksiä, johon hän kutsui toimittajia ja PR-väkeä. Milchan yritti saada positiivista viestiä leviämään, ja monet tunnetut kriitikot innostuivatkin Brazilista. Syntyi mediasota, jossa Sheinbergista tehtiin roisto. CBS:n uutiset ja Variety ihmettelivät uutisissaan, miksei Sheinberg halua julkaista elokuvaa, jota Euroopassa jo rakastetaan, ja joka ensireaktion perusteella on yksi vuoden parhaista.

Universal ja Sheinberg eivät kuitenkaan liikkuneet asemistaan minnekään. Gilliamin mielestä Brazilin julkaisemiseksi tarvittiin kovempia keinoja. Hän julkaisi koko sivun ilmoituksen Varietyssa, jossa oli vain yksi lause valkoisella pohjalla: ”Arvoisa Sid Sheinberg. Milloin aiotte julkaista elokuvani BRAZIL?”

Gilliam alkoi saada rohkaisevia viestejä elokuva-alan ihmisiltä. Erään kilpailevan studion johtaja lähetti kirjeen, jossa luki: ”Hyvä Terry! Loistava ilmoitus! Sinulla on munaa! Bravo!”

Ilmoituksen jälkeen Brazil sai lisää medianäkyvyyttä. Gilliamilta pyydettiin haastatteluja. Yleensä yksityisyydestään tarkka De Nirokin lähti mukaan televisiolähetykseen tukemaan Gilliamia.

Joulukuussa 1985 Los Angelesin elokuvakriitikkojen yhdistys äänesti vuoden parhaista elokuvista. Brazil voitti kolmessa tärkeässä kategoriassa. Se palkittiin parhaana elokuvana, parhaasta ohjauksesta ja käsikirjoituksesta. Loistava uutinen merkitsi sitä, että Brazil saattaisi pärjätä myös Oscar-kisassa. Se tosin edellytti sitä, että elokuva julkaistaisiin ensin virallisesti.

Battle of Brazil -kirjassa kerrotaan, että kun Sheinberg kuuli Universalin elokuvien saaneen Los Angelesin kriitikoilta viisi palkintoa, joista kolme meni Brazilille, hän ei tiennyt itkisikö vai nauraisiko. Brazilin saamat palkinnot merkitsivät sitä, että sille oli nyt pakko varata ensi-iltapäivä, jotta sillä olisi mahdollisuus kilpailla Oscareista. Brazil tuli ensi-iltaan joulupäivänä Los Angelesissa kahdessa teatterissa. Sheinberg oli hävinnyt lähes vuoden kestäneen henkien taistelun.

– Toivottavasti siitä tulee hitti, Sheinberg totesi. – Mutta kovasti ihmettelen, jos joku pitää sitä liian lyhyenä.

Kun Oscar-ehdokkuudet julkistettiin helmikuussa, eniten ehdokkuuksia saivat Sydney Pollackin Minun Afrikkani ja Steven Spielbergin Häivähdys purppuraa. Brazil sai kaksi ehdokkuutta: Gilliam, Stoppard ja McKeown käsikirjoituksesta ja Norman Garwood lavastuksesta. Kumpaakaan palkintoa Brazil ei voittanut, mutta oma ehdokkuus oli tärkeä näyttö Gilliamille.

Lipputulot eivät olleet valtaisia, eikä Universal lopulta tehnyt Brazililla voittoa. Elokuvan bruttotuotto Yhdysvalloissa oli suunnilleen samaa luokkaa kuin Universalin alkuperäiset kustannukset – noin 9 miljoonaa dollaria. Televisio- ja videolevityksen jälkeen elokuva oli taloudellisesti suunnilleen omillaan. Lipputuloja tärkeämpi asia on kuitenkin se, että Brazilista tuli taiteellinen riemuvoitto Gilliamin uralla. Brazilia ei olisi olemassa oikeassa muodossaan ilman ohjaajansa sinnikkyyttä ja peräänantamattomuutta.

Jussi Huhtala

Aiheeseen liittyvät jutut