Jalkapallon suurimpiin legendoihin kuuluva Diego Maradona on kuollut 60-vuotiaana. Uutisesta kertoi muun muassa Daily Mail.
Argentiinalaistähti sai sydänkohtauksen vain vähän syntymäpäivänsä jälkeen. Kaksi viikkoa sitten Maradonan aivoista poistettiin verihyytymä. Maradonan terveys on reistaillut jo vuosia. Hänellä taisteli pitkään myös huume- ja alkoholiongelmaa vastaan.
Maradonasta on tehty kaksi Suomessakin nähtyä menestysdokumenttielokuvaa. Kuuluisin niistä lienee Amyn ohjanneen Asif Kapadian Diego Maradona viime vuodelta. Emir Kusturican Maradona ilmestyi vuonna 2008.