Mestariohjaajan Cannes-avajaisleffassa on sentään yksi hyvä puoli

Cannesissa saa aina varautua pariin asiaan. Aina on nälkä. Aina missää jonkin näytöksen, josta muut puhuvat haltioissaan. Aina joku mollaa ranskaksi yrityksestä salakuljettaa huonosti kätketty voileipä näytökseen. Aina avajaisleffa haisee.

On vaikea sanoa milloin perinne alkoi. Viime vuosina Cannesin ovat avanneet sellaiset elokuvat kuin Grace of Monaco, Standing Tall tai viimeksi Ismael’s Ghosts, joka leimattiin hirveäksi ja harhailevaksi, ja sitä verrattiin jopa The Roomiin. Se oli kyllä aika epäreilua, sillä The Room on sentään hauska ja kankaalle voi heitellä muovilusikoita.

Tämän vuoden Todos lo saben (Everybody Knows), espanjankielinen perhedraama hyvin ei-espanjalaiselta Asghar Farhidilta ei nyt suoranaisesti ole katastrofi, mutta ei se loistavakaan ole – ei ainakaan niin hyvä kuin Nader ja Simin: Ero -ohjaajalta olisi lupa odottaa. Se on jäykkä ja näytelmällinen, kuin vähän paremmin valaistu tv:n halpissaippuaooppera täynnä hölmöjä paljastuksia, luokattoman huonoja yhteiskunnallisia havaintoja. Javier Bardem vetää täysillä yli, kun ex-rakastavaiset löytävät toisensa tragedian iskiessä häiden aikaan ja Penélope Cruzin teini-ikäinen tytär kaapataan.

Mutta onneksi Farhadin draamassa on tähtenä myös Ricardo Darin.

Vaikka kyseessä on jälleen yksi tosielämän Bardem & Cruz -parin valkokangasliitto, jota on ihailtu jo elokuvissa Kinkkua, kinkkua, Vicky Cristina Barcelona sekä Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria, parhaiten Episodia nauratti Argentiinan supertähti. Esimerkiksi kieltämällä jyrkästi olevansa supertähti.

– Argentiinassa asia on yksinkertainen: on Paavi Francis, Messi ja Maradona. Tähdet. Minä olen vain yksi argentiinalaisen elokuvan kasvoista.

Joku voisi sanoa ainoat kasvot, sillä oli kyse onnesta tai hyvästä mausta, Darin on ollut käytännössä kaikissa argentiinalaisleffoissa, jotka ovat nauttineet kansainvälistä suosiota viime vuosina: 9 kuningatarta tai Oscar-voittaja Katseeseen kätketty. Se alkuperäinen, ei Julia Robertsin versio.

Farhadin päätös kuvata koko elokuva espanjaksi, jota iranialaisohjaaja ei edes osaa, sai kulmakarvat kohoamaan. Darin, joka muiden mukana matkusti Madridin ulkopuolella sijaitsevaan pikkukylään, väittää ettei projekti ollut niin hankala kuin miltä se kuulostaa.

– En tuntenut paineita, sillä en ollut ainut. Voisi sanoa, että minä en puhunut hänen kieltään. Taiteessa, oli se elokuvaa, kuvataidetta tai kirjallisuutta, on kyse kommunikoinnista, ja Asghar on päättäväinen ohjaaja. Käytimme eleitä, joitakin yhteisiä sanoja ja se teki suhteestamme vahvemman. Pääasiassa juuri koska jouduimme tekemään töitä sen eteen.

Ja töitä he paiskivatkin. Joka ikisessä hetkessä ihmiset surevat traagista tapahtumaa ja omia selvittämättömiä asioitaan menneisyydestä. Meidän on kuitenkin huomautettava, että oikeastaan Darinin päätös ryhtyä esittämään pelokasta aviomiesta ja kaapatun tytön isää sotii vastaan Darinin väitteitä, ettei hän suositun koiraleffan Paras ystäväni Truman jälkeen enää tee elokuvia, joissa ei ole huumoria.

– Tuollaisen kuuleminen muistuttaa minua siitä, että juon liikaa, näyttelijä nauraa. – Missään puheissani ei ole enää järkeä ja minun pitäisi puhua vain lakimiehen läsnäollessa. Siksi minun on pakko pyytää sinua sammuttamaan tuo vekotin. Istu siinä, niin puhutaan vain jalkapallosta.

Cannesissa voi aina varautua joihinkin asioihin. Mutta ei oikein mihinkään sellaiseen kuin Ricardo Darin.

71. Cannesin elokuvajuhlat alkoivat tiistaina 8. toukokuuta ja jatkuvat lauantaihin 19. toukokuuta.

(EPISODI/Marta Bałaga, Cannes)

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat