James Cameron yllätti: Ei pidä Stanley Kubrickin klassikkoleffasta

Kääntyikö mestariohjaaja haudassaan?

29.4.2018 18:31

James Cameron äityi selittämään suhdettaan 2001: Avaruusseikkailu -elokuvaan. Hän sanoi, ettei pidä siitä. Samaan hengenvetoon hän sanoi kuitenkin rakastavansa sitä.

– Kun sanon, etten pidä sitä siitä tarkoitan, etten pidä elokuvan tunnelmasta. En pidä sen steriiliydestä. Pidän elokuvista, joissa on hiukan enemmän emotionaalista voimaa, jotta siihen voi uppoutua, Cameron selvitti.

– Mutta taiteena rakastan sitä. Sillä oli valtava vaikutus minuun eräässä vaiheessa (elämääni), Cameron jatkoi.

Elokuva nähdään jälleen elokuvateattereissa. Ensin Cannesissa, jossa Christopher Nolan esittelee sen. Sitten se lähtee pienimuotoiselle teatterikierrokselle.

Lähde: Indie Wire

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia