James Cameronin uusi jättimäinen scifi-leffa löysi pahiksen

Vuosia kehitteillä olleen elokuvan budjetin sanotaan pyörivän jossain 200 miljoonan dollarin paikkeilla.

8.2.2017 10:00

Jennifer Connelly (Unelmien sielunmessu, Noah) on kiinnitetty James Cameronin tuottamaan Alita: Battle Angel -elokuvaan.

Cameronin ja Laeta Kalogridisin (Shutter Island, Terminator Genisys) käsikirjoittaman elokuvan ohjaa Robert Rodriguez (Sin City, Machete). Yukito Kishiron mangaan perustuva elokuva kertoo dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvan tarinan muistinsa menettäneestä naiskyborgista, josta leivotaan vaarallinen palkkionmetsästäjä.

Alita: Battle Angelin rooleissa nähdään mm. Rosa Salazar, Jackie Earle Haley, Eiza Gonzalez, Lana Condor, Mahershala Ali, Ed Skrein ja Christoph Waltz. Connelly näyttelee elokuvassa yhtä tarinan pahiksista.

Teksasissa parhaillaan kuvattavan elokuvan ensi-illaksi on asetettu 20.7.2018.

Lähde: Variety

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia