James Franco ohjaa ja tähdittää 1940-luvun kasvutarinaa

6.5.2015 12:26

James Franco on ahkera mies. Hänellä on työn alla yhteensä 18 eri elokuvaa samaan aikaan, tietenkin eri tuotannon vaiheissa. Osassa hän on ohjaajana ja osassa hän on näyttelijänä. Yksi näistä elokuvista on James Francon ohjaama The Long Home, jota hän myös tähdittää.

The Long Home perustuu William Gayn kirjoittamaan romaaniin nuoresta miehestä, joka joutuu töihin isänsä tappajan alaisuuteen. Tämän nuoren miehen rooliin on valittu Nälkäpelit-elokuvista tuttu Josh Hutcherson. Nyt on myös ilmoitettu, että Ashton Kutcher ja Josh Hartnett ovat elokuvassa mukana. Heidän rooleistaan ei ole toistaiseksi mitään tietoa.

Lähde: Vanity Fair, The Wrap

(Episodi/EH)

Lisää luettavaa