Jasper Pääkkönen tekee Dome Karukosken Leijonasydämessä rankan ja fyysisen roolihahmon. Mukana oli monenlaisia tunnetiloja, joita ei voinut palauttaa normaaliasentoon kuvaustauolla.
Harri-veli eroaa fyysisyydellään muista päähahmoista. Miten pääsit sellaiseen tilaan?
Harrin hahmossa on paljon vihaa, ahdistusta ja katkeruuttakin. Lähestyin tätä osittain myös fyysisestä näkökulmasta: miten Harrin kaltainen henkilö kantaa itsensä? Ennen kaikkea: miten Harri voi fyysisellä olemuksellaan peittää ja salata heikkouksiaan ja epävarmuuksiaan, tavallaan salata aidon minänsä. Viha ja vimmaisuus välittyy ihmisistä fysiikan kautta, mutta samalla kovalla ulkokuorella peitetään jotain kipeää ja särkyvää. Kameroiden sammuessa paluu täysin normaalille energiatasolle ei ollut mahdollista, vaan koko kuvausjakso meni tietynlaisen korotetun energiatason merkeissä.
Miten valmistelit hahmoa fyysisesti ja henkisesti?
Valmistautuminen piti sisällään tietynlaisen kylmyyden etsimistä niin fysiikasta, katseesta kuin henkisestikin. Näyttelijän on luonnollisesti rakastettava hahmoaan ja seistävä hahmonsa ajatusten ja päätösten takana varauksetta. Harrin kaltaisen roolin ollessa kyseessä se herätti tietysti äärimmäisen ristiriitaisia tunteita.
Leijonasydän on hyvin erilainen elokuva kuin edellinen yhteistyösi Domen kanssa. Huomasiko eron kuvauksissa?
Energiataso kuvauksissa oli aivan toisissa sfääreissä. Luonnollisesti jo siksi, että Napapiirin sankareissa hahmot ovat leppoisia, flegmaattisia lapinmiehiä, tässä taas vimmaisia ja vihaisia skinejä. Kyllä se väkisinkin luo tietyn virityksen koko kuvausjaksolle.
Pidätkö itsesi timmissä kunnossa jatkuvasti, vai treenasitko erikseen elokuvaa varten?
Olen laiskahko treenaaja, joten Harria varten jouduin treenaamaan aika intensiivisesti pari–kolme kuukautta. Oikeastaan en muuta tehnytkään kuin punnersin ja vedin leukoja himassa. Viimeisenä kuvauspäivänä punnersin ennen leffan viimeistä ottoa 97 toistoa. Totesin, että se oli niin lähellä sataa, että voin taas hyvällä omatunnolla repsahtaa ja unohtaa kuntoilun. Siitä alkoikin tasainen ja jyrkkä alamäki – enää ei ollut pakko rääkätä itseään vaan Harrin sai jättää taakseen.
Haastattelu: Jouni Vikman
Kuva: Jaana Rannikko