Jättisuosittu videopeli kääntyy elokuvaksi – Deadpool 2 -ohjaaja ja Hollywood-tähdet mukana

Vuonna 2016 julkaistu peli tienasi ensimmäisellä myyntiviikollaan n. 267 miljoonaa euroa.

Atomic Blonde ja Deadpool 2 -elokuvien ohjaaja David Leitch saa tehtäväkseen luotsata Ubisoftin The Division -videopeliin perustuvan elokuvan.

Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa videopelissä käteisen mukana levinnyt virus on tappanut miljoonia ihmisiä ja tyhjentänyt New Yorkin kadut. Tarinassa seurataan lähes autiossa jättikaupungissa liikkuvia selviytyjiä

Elokuvan pääosissa nähdään Jessica Chastain ja Jake Gyllenhaal, jonka edellinen videopelielokuva on flopannut Prince of Persia vuodelta 2010. Leitch kiinnitettiin vastikään myös Dwayne Johnsonin ja Jason Stathamin Fast & Furious -spinoffin ohjaajaksi.

The Division pyritään saamaan kameroiden eteen vuoden 2019 alussa.

Lähde: Variety

Aiheeseen liittyvät elokuvat