Joe Manganiello paljasti Ben Affleckin toteutumattomasta The Batman -elokuvasta juonikuvioita

Olisi saattanut olla hyvä elokuva.

9.12.2020 10:09

Joe Manganiellon piti näytellä Deathstrokea Ben Affleckin käsikirjoittamassa The Batman -elokuvassa. Leffa jäi syystä tai toisesta toteutumatta.

Affleckin Batman-touhujen loppumisesta on ollut monenlaista spekulaatiota, mutta täyttä varmuutta ei taida syistä olla vieläkään. Affleck tosin kertoi tuohon aikaan käyneensä edelleen läpi avioeroa Jennifer Garnerin kanssa, joka sai hänet juomaan paljon alkoholia. Hän myönsi tämän olleen osasyynä roolista luopumiseen. Käsikirjoitus oli ilmeisesti liipannut läheltä hänen omaa elämäänsä – hänelle olikin sanottu, että hän ”juo itsensä hengiltä jos käy läpi saman asian uudelleen”.

Manganiello kertoi nyt hiukan käsikirjoituksen sisällöstä.

– Se oli todella synkkä tarina, jossa Deathstroke oli kuin hai tai kauhuelokuvan pahis, joka hajotti Brucen elämää kokonaisuudessaan. Se oli systeeminen asia – hän tappoi kaikki Brucen läheiset ja tuhosi hänen elämänsä yrittäen saada hänet kärsimään, koska hän tunsi Brucen olevan vastuussa jostakin hänelle tapahtuneesta, Manganiello kertoi.

Seuraava Batman-elokuva on niin ikään nimeltään The Batman. Tarina tosin on erilainen ja sen pääroolissa nähdään Robert Pattinson. Elokuvassa on myös mukana taitava näyttelijä Paul Dano, joka esittää Arvuuttajaa. Hänen panoksensa onkin mielenkiintoista nähdä.

Lisää luettavaa