Johnny Deppillä on tänään 9. kesäkuuta syntymäpäivät. 60-vuotias valkokangaslegenda selvisi oikeudenkäynnistä entistä vaimoaan Amber Heardia vastaan, ja on sen jälkeen jatkanut uraansa Ranskassa. Depp menetti kuitenkin viiden vuoden ajalta työt oikeudenkäyntien takia.
Parhaillaan leviää huhu, jonka mukaan Disney olisi tarjonnut Deppille jopa 20 miljoonaa dollaria, jotta hän palaisi Pirates of the Caribbean -leffasarjaan kapteeni Jack Sparrow’ksi.
Depp on kuitenkin kieltäytynyt lopullisesti roolista, koska hän on edelleen raivoissaan Disneyn antamista potkuista.
– He puukottivat häntä selkään, vaikka Amber valehteli silmät päästään, Deppin ystävä kertoo Daily Mailille.
Depp ei usko, että Hollywood boikotoi häntä, mutta hän on päättänyt jättää sen elämän ja keskittyy jatkossa muunlaisiin tuotantoihin. Hän haluaa tehdä omanlaistaan taidetta.
Deppiä ei nähdä esimerkiksi Tim Burtonin tulevassa Beetlejuice 2:ssa, vaikka elokuvan ohjaa hänen hyvä kaverinsa Tim Burton, joka on jopa Deppin lasten kummisetä. Syykin on selvä. Beetlejuicen tuottaja Warner Bros. potkaisi hänet ulos Ihmeotukset-franchisesta