Monia ihmetyttää Leonardo DiCaprion puhetyyli uutuuselokuvassa Killers of the Flower Moon – keksinyt omasta päästään?

DiCaprion puhetta voi kuunnella trailerista.

23.5.2023 10:59

Odotettu Martin Scorsesen ja Leonardo DiCaprion elokuva The Killers of the Flower Moon on jo saanut ensi-iltansa, vaikkakin tavalliset tallaajat joutuvat odottamaan sen näkemistä lokakuuhun saakka. Leffa esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla, ja se sai siellä hyvän vastaanoton.

Muutkin kuin Cannesissa vierailleet ovat saaneet silti esimakua elokuvasta, sillä siitä julkaistiin vastikään traileri. Se vaikutti oikein hyvältä, mutta joitakin elokuvien ystäviä ihmetyttää DiCaprion aksentti.

Sosiaalisessa mediassa on epäilty, onko sellaista aksenttia olemassakaan, jota DiCaprio elokuvassa puhuu. Hänen on arveltu myös keksineen aksentin omasta päästään.

Toinen somettaja piti traileria mielenkiintoisena, mutta vertasi DiCaprion puhetyyliä, tiettävästi outoudessaan, Daniel Craigin näyttelemään Benoit Blanciin, etsivähahmoon, joka on nähty Rian Johnsonin dekkarileffoissa Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä (2019) ja Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri (2022).

Kolmas ihmetteli, miksei DiCaprio voi tehdä etelän aksenttia kuulostamatta hölmöltä.

Onko DiCaprion aksentissa jotain mätää? Voit tarkistaa asian alla olevalta trailerilta.

Lue myös: Johnny Deppin hampaat herättivät huomiota Cannesissa – ”kirjaimellisesti mätänemässä” (kuva) – Episodi.fi

https://twitter.com/YNMIDK/status/1659292051735736332?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1659292051735736332%7Ctwgr%5Ec28e369a70dfafe11ab2f84383c5b518008a0989%7Ctwcon%5Es1_&ref_url=https%3A%2F%2Fwww.nme.com%2Fnews%2Ffilm%2Ffans-are-confused-by-leonardo-dicaprios-accent-killers-of-the-flower-moon-3446564

Lähde: NME

Lisää luettavaa