Joulukalenterimme viimeisen luukun kahta elokuvaa erottaa aika tasan 60 vuotta sekä sadat miljoonat dollarit tuotantobudjetissa, mutta ehkä niillä on jotain yhteistä, kun ne ovat Episodin toimituksen guilty pleasure -elokuvien listalle päätyneet.
Vuoden 2024 Red One voi kehuskella huippuunsa viritetyllä cgi-teknologialla ja supertähdillä. Vuonna 1964 ilmestynyt, kahden toimittajan guilty pleasure Santa Claus Conquers the Martians näyttää siltä, kuin iso osa budjetista olisi mennyt jo tavaratalosta ostettuun joulupukkipartaan. Eroistaan huolimatta ne ovat esimerkkejä siitä, miten omiin järjettömyyksiin uskominen (kummankin juoni kuulostaa siltä kuin käsikirjoittajat olisivat hävinneet jonkin vedon) voi tuottaa iloa skeptisillekin cinefiileille.
Red Onen Joulupukki jää korkeaoktaanisen joulukeikkaelokuvan vangiksi. On kuin tekijät haastaisivat itseään tutkimaan, kuinka pitkälle yleisö on valmis seuraamaan heidän älyttömyyttään. Vastaus on ”ilmeisesti melko pitkälle”, jos on uskominen Red Onen valinneen toimittajan kommenttia: ”Marraskuussa ensi-iltansa saanut jouluinen toimintaseikkailu-uutuus onnistui ampaisemaan saman tien omalle guilty pleasure -listalle! Leffa oli monessa kohtaa aivan totaalisen pöljä, mutta juuri siksi se oli myös niin kovin viihdyttävä.”
Santa Claus Conquers the Martiansin nimennyt toimittaja puolestaan totesi: ”Jouluelokuvat saattavat jäädä usein hieman pliisuiksi, mutta tätä ei voi varsinaisesti sanoa 1960-luvun Joulupukki valloittaa Marsin -elokuvasta.”
Ja… eikö alla olevissa kuvissa Santa Claus Conquers the Martiansin konttaavassa lumikarhussa ja Red Onen tietokonelumiukoissa ole pelottavaa samankaltaisuutta?
Joulupukki valloittaa Marsin
Ohjaus: Nicholas Webster
Pääosissa: John Call, Leonard Hicks, Vincent Beck
Santa Claus Conquers the Martians, joka Suomessa tunnetaan myös nimellä Joulupukki valloittaa Marsin tarjoaa juuri sitä mitä sen nimi lupaa: ”Älyvapaassa teoksessa marsilaiset kidnappaavat joulupukin tuomaan jouluiloa Marsin lapsille.”
Valitettavasti Santa Claus Conquers the Martians ei koskaan ollut meillä levityksessä. Se on kuitenkin julkaistu aikoinaan dvd:llä. Nyt se on vuokrattavissa suoratoistopalveluissa SF Anytime ja Telia Play. Se on erinomaisen suositeltavaa katsottavaa, joten kannattaa harkita asiaa, jos ei halua odottaa, että YLE Teema esittäisi sen vielä joskus hamassa tulevaisuudessa. Vuosina 2007 ja 2014 se on kanavalla nähty…
Red One
Ohjaus: Jake Kasdan
Pääosissa: Dwayne Johnson, Chris Evans, J.K. Simmons
Kaksikon juonissa on heti yhteys: myös Red Onessa Joulupukki (J.K. Simmons) joutuu kaapatuksi. Tällä kertaa asialla ovat eri tarustojen joulupahikset, joten Korvatunturin turvallisuuspäällikön (Dwayne Johnson) ja ihmismaailman mytologia-agentuurin on turvauduttava koko sotkun aiheuttaneeseen hakkeriin (Chris Evans), jolla ei ole joulumieltä.
Jouluaattoon mennessä Red Onen on Suomessa nähnyt noin 40 000 katsojaa. Tällä hetkellä se on katsottavavissa suoratoistopalvelussa Amazon Prime Video.
Elokuvia yhdistää tosiaan se, että ne ottavat itsensä vakavasti, Red One ylidramaattisine toimintakohtauksineen ja Santa Claus Conquers the Martians maalatuilla amerikkalaisen jalkapallon kypärillä varustettuine marsilaisineen. Tosin, siinä missä Red Onella on heittää satoja miljoonia näyttääkseen vakavasti otettavalta, Santa Claus Conquers the Martians venyttää budjettiaan vaatien meitä uskomaan paperimassasta tehtyihin intergalaktisiin avaruusaluksiin.
Kuten toimittaja totesi Red Onesta: ”Elokuva ottaa itsensä aivan liian vakavasti kaikkine macho-lumiukkoineen ja bodaavan joulupukkinsa sekä Dwayne Johnsonin Ant-Man-voimaisen agenttitontun kanssa.” Juuri horjumaton vakavuus tekee niistä niin hauskoja. Eihän voi olla pitämättä elokuvasta, joka vaatii, että Dropo-niminen marsilainen on otettava vakavasti. Samalla tavalla Red One paisuttaa hupsuja kohtauksiaan intensiivisellä hanszimmermäisellä musiikilla.
Luulisi, että Red Onen tekniset resurssit jättäisivät Santa Claus Conquers the Martiansin harrastelijamaisuuden puremaan pölyä. Kummankin tapauksessa budjetit toimivat niiden eduksi. Ison tuotantobudjetin puleeraus tekee Red Onen ylilyönneistä entistä överimpiä, kun taas Santa Claus Conquers the Martiansin minibudjetti korostaa sen herttaisuutta. Toimittajamme sanoin: ”Kyseessä on periaatteessa pöljä, halpa ja tarinankerronnaltaan käsittämätön elokuva, jossa on kaikessa pöhköydessään aina ollut minulle jotain syvästi hurmaavaa. Joulun taika ei tule tässä elokuvassa niinkään koskettavasta tarinasta, vaan enemmänkin “do it yourself” -henkisistä lavasteista sekä loputtoman päättömästä idearunsaudesta.”
Kummankin keskiössä on ”vääränlaiseen ympäristöön” päätynyt Joulupukki. Santa Claus Conquers the Martiansissa Pukki on iloinen, horjumaton optimisti kaapattunakin. Hänen rauhallinen pirteytensä on suorastaan häiriinnyttävää, kuin hän tietäisi jotain mitä me emme tiedä – esimerkiksi kuinka helposti marsilaisten kasvomaali irtoaa. Red Onessa Pukin perinteinen imago keskellä toimintasankarien pullistelua luo uudenlaista taikaa. Molempiin pätee Santa Claus Conquers the Martians -fanin toteamus: ”Kysymysmerkin alle saattaa jäädä sitten se, että toimivatko nämä ratkaisut, mutta jo se, että ne tehtiin, aiheuttaa minussa suurta riemastusta.”
Kumpikin elokuva on guilty pleasure -menestys, koska ne eivät iske katsojalle silmää, ne sukeltavat tarinaansa vakavissaan. Kumpikin olettaa meidän tukahduttavan epäuskomme ja nauttivan kyydistä. Kun se toimii, yleisö on valmis katsomaan lisääkin: ”Voisin ihan pätevästi katsella jatko-osaa, jossa pukki sekä tonttu lähtevätkin auttamaan hammaskeijua tai vääntämään kättä pääsiäsipupun kanssa.”
Episodin guilty pleasure -joulukalenteri on nyt päättynyt. Mikäli olemme esitelleet elokuvia, jotka haluaisi itse katsastaa, tai saaneet ajattelemaan joitakin elokuvia uudella tavalla, olemme onnistuneet yhdessä tavoitteessa.
Yksi joulukalenterin tavoitteita oli myös tutkia guilty pleasuren käsitettä. Yksi toimittaja pohti sitä omien suosikkiensa yhteydessä:
”Elokuvaa katsoessa usein itsellä pyörii tiedostomattomasti päässä tietynlainen henkilökohtainen mittari siitä, kuinka “hyvästä” tuotoksesta nyt on kyse, minkä pohjalta muodostan mielipiteeni teoksesta. Joskus kuitenkin tulee vastaan elokuva, jossa on jotain niin kiehtovaa, että vaikka tunnustan sen elokuvalliset akilleen kantapäät, niin jollain kierolla tavalla saan siitä iloa irti. Guilty pleasuret ovat minulle “huonoja” elokuvia, jotka aiheuttavat positiivisia tunteita. Niistä pitäminen voi tuntua vähän nololta enkä ehkä niitä rupea ensimmäisenä hehkuttamaan, mutta samaan aikaan nautin niistä parhaimmillaan suunnattomasti. Ja siinähän ei ole mitään noloa.”
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.
