Julianne Moore nolona: Paljasti saaneensa potkut useita Oscar-ehdokkuuksia kahmineesta elokuvasta

Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä…

14.3.2019 11:00

MovieWeb kertoi, että Oscar-palkittu Julianne Moore sai potkut tämän vuoden yhdestä menestyneimmästä Oscar-elokuvasta.

Vuonna 2015 uutisoitiin, että Moore jätti Can You Ever Forgvie Me? -elokuvan taiteellisten erimielisyyksien vuoksi. Uudessa alta nähtävässä haastattelussa Moore kuitenkin myöntää, että oikeasti hän sai projektista potkut. Lee Israelin elämäkertaan pohjautuva elokuva sai kolme Oscar-ehdokkuutta, mukaanlukien parhaan naispääosan Melissa McCarthylle.

Elokuva oli vain kuuden päivän päässä tuotannon aloittamisesta, kun Moore joutui jättämään rooliasunsa naulaan. ”En lähtenyt elokuvasta, sain potkut… Jooh, jooh, Nicole [Holofcener, elokuvan alkuperäinen ohjaaja] erotti minut. Se on totuus… Luulen, ettei hän pitänyt siitä mitä tein. Luulen, että hänen ajatuksensa hahmosta oli erilainen kuin minun, joten hän erotti minut , Moore kertoo.”

Moore ei ole nähnyt elokuvaa, koska sanoo sen olevan vielä hieman tuskallista, mutta ylistää kuitenkin McCarthya näyttelijänä: ”Rakastan Melissa McCarthya. Palvon häntä. Minusta hän on fantastinen.”

Kuva elokuvasta Edelleen Alice

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia