Kate Winslet paljastaa: Oscar-palkittu ohjaaja heitettiin ulos Titanicin kuvauspaikalta

Siihen aikaan ohjaaja ei kuitenkaan ollut yhtä tunnettu kuin nykyään.

26.10.2017 16:00

Titanicissa naispääosaa esittänyt Kate Winslet kertoo, että Taru sormusten herrasta -trilogian ohjaaja Peter Jackson tuli aikoinaan vierailemaan James Cameronin ohjaaman Titanicin kuvauksissa. Winslet ja Jackson tutustuivat Taivaalliset olennot -elokuvaa tehdessään.

Kun Jackson oli käsikirjoittajavaimonsa Fran Walshin kanssa käymässä Los Angelesissa, hän oli sopinut Winsletin kanssa, että he tulisivat tapaamaan häntä studiolle.

– Vein heidät kuvauspaikalle eräänä sunnuntaina. Kun saavuimme, turvamiehet sanoivat, ettei heitä voi päästä sisään. En ollut lainkaan miettinyt niin käyvän, Winslet muisteli Varietyn haastattelussa.

– On niin ihanaa nykyään, että James Cameron ja Peter Jackson työskentelevät paljon yhdessä Weta-yhtiön ja Avatar-elokuvien takia, Winslet jatkoi.

Kate Winslet ja James Cameron tekevät monen vuoden jälkeen yhteistyötä parhaillaan Avatar 2:n kuvauksissa, jossa Winslet näyttelee Ronal-nimistä hahmoa. Avatar 2 saa ensi-iltansa joulukuussa 2020.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia