Kauhulegenda John Carpenteria juhlittiin Cannesissa – ”Välitän vain kirkumisesta”

Cannesin avajaiselokuvaksi valittua Jim Jarmuschin The Dead Don’t Die -zombisatiiria seurasi brasilialainen outous Bacurau, jossa Udo Kier juoksentelee kiväärin kanssa ja kokonainen kylä trippailee psykedelisissä huumeissa. Tämän vuoden elokuvajuhlista on muodostumassa hyvin kutkuttava. Ei ihme, että jopa John Carpenter poikkesi moikkaamaan.

John Carpenterille, amerikkalaiselle ohjaajalle ja säveltäjälle, luovutettiin Ranskan ohjaajakillan tunnustus Carrosse d’Or, jolla palkitaan ”innovatiivisuutta, rohkeutta ja itsenäistä mieltä”. Viime vuonna sen vastaanotti Martin Scorsese. Vuonna 2016 – Aki Kaurismäki.

Ohjaajien Katell Quillévéré ja Yann Gonzalez haastattelema Carpenter kertoi ilmeisen iloisesti melko epätavallisesta urastaan. Sekä The Thingin kestävästä viehätyksestä, elokuva kun myös esitettiin festivaaleilla.

– Kun se ilmestyi vuonna 1982, se floppasi. Kosahti, kärähti. Katsojat vihasivat sitä, ja mikä pahinta, fanini vihasivat sitä myös. En koskaan ymmärtänyt miksi. Mikä ihana kosto, että se esitetään Cannesissa.

Myös Halloweenin, Usvan ja Pako New Yorkista -elokuvan ohjannut Carpenter ei koskaan ole pitänyt itseään järin menestyneenä.

Halloweenin aikaan vain laskin huonoja arvioita. ”Carpenter ei osaa työskennellä näyttelijöiden kanssa.” ”Mikä kalkkuna.” Sitten se arvioitiin uudelleen New Yorkissa ja sitä alettiin pitää hyvänä elokuvana. Ja tärkeä tuottaja halusi viedä minut lounaalle. Se sai minut näkemään valon. Ei hän halunnut tavata, koska piti minusta vaan koska taoin rahaa.

Vaikka Carpenter lopulta pääsi tekemään isompia elokuvia, hän pysyi ulkopuolisena.

– Olen tyyppi, joka ei sovi studiosysteemiin. Elokuvakoulussa meitä opetettiin taistelemaan oman visiomme puolesta. Kenenkään ei voi antaa sekaantua siihen. Olen siis koko urani ajan taistellut niitä tyyppejä vastaan.

Onneksi hän sai pitää The Thingin mehukkaimmat hetket apunaan erikoisefektien luoja Rob Bottin.

– Haluan vain kuulla kirkumista, se on ainut mistä välitän. Hollywoodissa oli sääntö, joka mainitaan elokuvassa Särkyneiden haaveiden kaupunki [The Bad and the Beautiful, 1952]: jos tekee elokuvaa hirviöistä, ne pitää pitää pimeässä. Minä en tehnyt niin. Minä totesin: ”Nostetaan tämä kullanmuru valokeilaan.” Jotkut yleisössä järkyttyivät kuin olisin heittänyt heidän silmilleen sikiöitä. Kyse on kuitenkin vain kameratyöstä ja kuminpalasista!

Kuuluisan synkeä lopetus ei auttanut asiaa.

– Tuottajat lukivat käsikirjoituksen eivätkä pitäneet sitä synkkänä. Kuvasin sen, ja kaikki alkoivat valittaa. Koko elokuva on synkkä ja masentava, sehän kertoo maailmanlopusta. Lopetuksen muuttaminen ei olisi vaikuttanut mihinkään, joten palautimme sen sellaiseksi kuin halusin.

Haastattelun aikana Carpenter ehti käsitellä muitakin elokuviaan.

Pimeyden valtias [Prince of Darkness, 1987] ilmestyi, kun olin tympiintynyt studioleffoihin. Katsoin erästä Dario Argenton elokuvaa, Infernoa, ja ajattelin: ”Hän on niin vapaa, hänellä on vapaus tehdä kaikkea hullua skeidaa. Rakastan tätä, miksi minä en voi tehdä samanlaista?” Joten tein niin. Upotin kaikki pelottavat kuvat ja ideat mielestäni siihen.

Myös yleisössä istuneen Argenton ohella Carpenter ylisti muitakin merkittäviä kollegoitaan.

– Todelliset mestarit ovat George A. Romero, joka keksi nykyään kaikkialla olevat zombit, tai Tobe Hooper, jonka Teksasin moottorisahamurhat on yksi hauskimmista ja pelottavimmista elokuvista ikinä. He olivat edelläkävijöitä, ja heitä tässä ennemmin pitäisi juhlia.

Sitä ennen ohjaaja otti myös kantaa itseensä kohdistuneeseen kritiikkiin naisien kohtelusta elokuvissaan. Hän nosti Karen Allenin roolin Starmanista esimerkiksi toisenlaisesta lähestymistavasta.

– Olin kauhuohjaaja ja eteeni tuli tämä romanttinen komedia. Olen todella ylpeä siitä. Se edustaa John Carpenterin tuntematonta pehmeää puolta. Rakastan tapaa, jolla Howard Hawks esittää naiset elokuvissaan: he eivät välttämättä tarvinneet miestä, mutta jos he näkivät mieleisensä, he eivät epäröineet käydä kiinni. Mielestäni onnistuimme Starmanissa samassa. Silti urani kamalimpiin hetkiin kuuluu, kun minua pyydettiin esitelmöimään naisten elokuvajuhlille. Voi veljet, mikä erehdys suostuminen siihen oli. Minulle buuattiin!

Millaisia ovat sitten parhaat hetket?

– Upeimpia ovat hetket, kun elokuva on valmis. Kun se tulee ensi-iltaan, se on minun kannaltani menneisyyttä.

Ikävä pilata Carpenterin ilo, mutta mikäli Cannesista voi jotain päätellä, hän ei koskaan voi jättää The Thingiä taakseen.

John Carpenteria juhlittiin Cannesin elokuvajuhlilla, jotka päättyvät 25. toukokuuta.

(EPISODI/Marta Bałaga, Cannes)