Kevin Costner pisti kaiken peliin – Yellowstone sai jäädä uuden elokuvan tieltä

Voi ei, Kevin Costner itkee. Mutta se on hyvä asia – hän saa Horizon: An American Saga – Chapter 1 -elokuvastaan peräti kahdet seisaaltaan annetut suosionosoitukset. Yhdet ennen elokuvan alkua ja toiset sen perään. Mikä on… outoa. Mutta Episodi oli mukana taputtamassa, eikä pelkästään siksi, että se on kohteliasta.

28.6.2024 09:00

Täytyy kyllä sanoa, että yleisö kieltämättä hieman jopa sekosi Horizon: An American Saga – Chapter Onen ensimmäisen näytöksen aikana Cannesissa.

”Kevin, rakastan sinua!” joku huutaa englanniksi, paksulla ranskalaisaksentilla varustettuna. Myöhemmin, kun näytös on ohi, väki huutaa täyttä kurkkua: ”Kevin! Kevin! Kevin!”

– Ei ole olemassa toista tällaista paikkaa. En ikinä unohda tätä, eivätkä unohda lapsenikaan, toteaa Kevin Costner silmät kyynelissä samalla kun toimittajat mittaavat sekuntikellolla suosionosoitusten kestoa.

Niin oikeasti tehdään.

Kun Costner seuraavana päivänä kertoo, ettei todellakaan odottanut moista vastaanottoa, häntä on helppo uskoa. Hän oli odottanut vuosikymmeniä mahdollisuutta tehdä Horizon – vähän kuin Francis Ford Coppola odotti Megalopolistaan, joka oli saanut ensi-iltansa Cannesissa pari päivää aikaisemmin.

Myös Costnerin oli pistettävä peliin omia rahojaan, hän menetti sen vuoksi roolinsa Yellowstonessa – roolin, joka teki hänestä uudelleen tähden. Jos sitä ei voi kutsua pakkomielteeksi, en tiedä mitä voi.

– Minulla on maailmanlaajuista mainetta, mutta jos sen ottaa pois, olen aivan kuten kaikki muutkin. Minulla on ongelmia lasteni kanssa, minulla oli ongelmia saada tämä projekti tehtyä. Minulla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan irrottaa otettani siitä, hän toteaa uhmakkaasti.

– En vain päässyt alkuun sen tekemisen kanssa, mutta en voinut lakata rakastamastakaan sitä tai näyttelemääni hahmoa, Hayesia. En tiedä mitä se sitten kertoo minusta. Annoin jopa pojalleni sen nimen, koska en voinut jättää asiaa sikseen. Sitten otin hänet mukaan elokuvaan. Hän ei ollut ikinä näytellyt aikaisemmin.

– En automaattisesti jakele rooleja lapsilleni. Tiedän miten haluttuja ne ovat, mutta olen myös isä. Halusin ensisijaisesti pitää hänet lähelläni. Olin kaukana kotoa ja tarvitsin perhettäni. Niinpä sidoin hänet mukaan elokuvaan ja hän suoriutui siitä mitä kauneimmin.

Kohti uutta horisonttia

Horizonissa kaikista mahdollisista ilmansuunnista tulevat ihmiset kohtaavat, taistelevat, tappavat ja rakastavat. On maanviljelijöitä, karkureita, karjankasvattajia, sotilaita ja alkuperäiskansojen taistelijoita. On lapsia, jotka ovat juuri saapuneet maailmaan, ja on vanhempia ihmisiä, jotka ovat jo nähneet aivan liikaa. On naisia, jotka ovat kokeneet hyväksikäyttöä tai menetystä tai jotka vain yrittävät suojella perhettään.

Lyhyesti sanottuna, siinä on paljon kaikkea. Mikä Costnerin mukaan on koko homman perusidea.

– Ajattelemme helposti, että lännenelokuvat ovat yksinkertaisia. Länkkärit eivät ole yksinkertaisia, ne ovat monitasoisia. Cannesissa eläminen, tai Pariisissa tai Los Angelesissa, se on yksinkertaista. Villi länsi oli uskomattoman monimutkainen paikka. Ihmisillä ei välttämättä ollut yhteistä kieltä. Heidän intressinsä olivat keskenään ristiriidassa, oli paljon aseita eikä juurikaan lakia ja järjestystä. Yritäpä elää sellaisessa ympäristössä, niin näet miten yksinkertaista se on.

Nyt Costner lupailee jo kahta uutta osaa tarinalleen. Toinen osa, jota kumma kyllä herutetaan ensimmäisen osan lopussa kuin jonkin tv-sarjan seuraavaa kautta, ilmestyy jo elokuussa. Ilmeisesti se tarkoittaa, että Sienna Miller, Sam Worthington, Jena Malone, Abbey Lee, Michael Rooker, Danny Huston, Luke Wilson – pakko haukata välillä happea – Tatanka Means ja/tai Thomas Haden Church tekevät myös paluun.

– En ymmärrä, miksi se oli niin vaikeaa. Tehän näitte elokuvan! Miksi ihmeessä oli niin vaikea saada ihmisiä uskomaan siihen? Olen tehnyt elokuvia ennenkin. En sano, että elokuvani on parempi kuin kenenkään muun elokuva, mutta en myöskään usko, että muiden elokuvat ovat parempia kuin omani. Minä teen omia elokuviani yleisöä varten, hän lisää.

– Se on minulle vakiokaava, niin tapahtui myös elokuvissani Tanssii susien kanssa, Unelmien kenttä, Vamppi ja veteraani, Armoton maa… Asiat, joista pidän, ovat vaikeita toteuttaa. Ongelmani on, että rakkauteni projekteihin ei hiivu, jos miellän ne hyviksi. Yritin toimi perinteiseen tapaan. Kun katson satamaa täällä, näen valtavasti laivoja ja paljon miljardöörejä. Minun pitäisi tulla tänne ja sanoa: ”Hei, miljardööri, haluat siis olla osa elokuvabisnestä?” He saattaisivat esittää vastakysymyksen: ”Miksi minun pitäisi sijoittaa elokuvaan, johon studio ei halua antaa rahaa?” Se on erittäin hyvä kysymys. En voi sanoa muuta kuin, että: ”Minä uskon siihen.”

Costner uskoo Horizon-franchiseen ja cinemaan. Piste.

– Uskon, että kun valot sammuvat ja me istumme elokuvateatterissa, jotain taianomaista voi tapahtua. Kohta meidän on lähdettävä, mentävä töihin, haettava lapset koulusta. Mutta sitä ennen on kolme maagista tuntia.

– Yritän saada aikaiseksi kolmannenkin elokuvan. Olen koputtanut jokaisen Cannesin risteilijän kajuutan oveen apua etsiessäni. He sanovat: ”Tule, otetaan selfie.” Minä vastaan: ”Ei, tule ja tuo sekkivihkosi mukanasi, puhutaan rahasta.” Olen usein omillani ja koska minua on onnistanut elämässäni, olen kasannut jonkin verran asioita ja tavaraa. En tarvitse neljää kotitaloa. Olen valmis pistämään ne likoon tehdäkseni elokuvia. Tietysti toivon, ettei minun olisi pakko ja voisin jättää ne lapsilleni. Lapsille on kuitenkin hyväksi elää omaa elämäänsä. Niin minä olen tehnyt ja olen siitä erittäin iloinen.

Puhdas tarkoitus

Cannes-ensi-ilta on jo ehkä auttanut asiassa, ainakin hänen mukaansa, vaikka arviot – ymmärrettävästä syystäkin – eivät ole taivaita hipovia. Horizon on brutaalilla tavalla pitkä, se on hitaanpuoleinen, eikä siinä ole esimerkiksi Yellowstonen kiehtovia hahmoja. Horizonissa ei ole Bethiä eikä Ripiä, ja se on ongelma.

Oli miten oli, takaisin taloudellisiin murheisiin.

Tanssii susien kanssa ja Armoton maa, kumpikin hyvin amerikkalaisia elokuvia, eikö? Niiden perään Horizon. Ensimmäiset rahat – kaikkiin kolmeen – sain ulkomailta. Nyt Cannes on auttanut antamaan elokuvalleni elämän, se on vaikuttanut asioihin. Thierry [Fremaux], en voi kiittää sinua tarpeeksi. Onko hän täällä? Ei? Paskat, hän on pämppäämässä jossain. Hän ei välitä, Costner nauraa ja kääntyy toimittajien puoleen.

– Voitte kirjoittaa mitä haluatte, mutta monet ihmiset ovat jo sanoneet kauniita asioita, ja ne ovat kiirineet kotimaahani.

– On vaikeaa kirjoittaa hyvää lännenelokuvaa. En tiedä onnistuinko, mutta tiedän että kirjoitimme parhaan länkkärin, jonka vain pystyimme. Länkkärin, jossa on myötätunnon ja huumorin tasoja. Siihen liittyy naisten asettaminen tärkeimpien hahmojen joukkoon, koska minun mielestäni se on järkeenkäypää. Totta kai tarkoitukseni oli sisällyttää ammuskelua ja muuta, mistä westernit ovat tunnettuja, mutta halusin mukaan myös kohtauksen Euroopasta saapuvasta naisesta, joka ei tunne pelin sääntöjä. Joka tuntee itsensä niin likaiseksi, että ei halua kuin kaataa lämmintä vettä päälleen. Monet sanoisivat: ”Mitä sellaisella kohtauksella tekemistä länkkärissä?” Sehän on mitä loogisin kohtaus länkkärissä, Costner julistaa.

– Miten ihmiset pitivät itseään puhtaina ympäristössä, joka on jatkuvasti täynnä pölyä ja tomua? Onko hän jotenkin erilainen kuin kukaan meistä? Ei, hän ei ole. Siksi sellaiset kohtaukset kuuluvat elokuvaan. Elokuvissa on oltava jotain, joka on tuttua meille katsojille. Muuten putoamme siitä, mitä katsomme pimeässä teatterissa ja alamme kysellä: ”Mitä hittoa tämä nyt on?” Mutta jos näemme ja tunnistamme jotain myös itsestämme, saamme luotua unohtumattomia hetkiä.

Myyttejä ja todellisia ihmisiä

Costner lupailee seuraaviin elokuviin ”edistysaskeleita”, mitä tulee Amerikan alkuperäiskansoihin. Mutta hän ei tunne erityistä tarvetta ”tasapainottaa” tarinaansa.

– Monien mielestä Tanssii susien kanssa oli tarina Amerikan intiaaneista. Ei se ollut. Se oli tarina minusta, miehestä, joka lähti länteen. Mutta kun hahmoni joutui vastakkain muiden ihmisten kanssa, halusin heistä nimenomaan ihmisiä. Halusin, että se olisi niin realistinen kuin mahdollista.

– Uskoin, että Tanssii susien kanssa -elokuvan alkuperäiskansojen edustajien pitäisi olla kokonaisia ihmisiä. En ajatellut, että olisin tekemässä minkäänlaisia uusia aluevaltauksia, minä vain näin heidät sellaisina. Siksi, että se teki tarinasta paremman, ja sen on oltava hyvä minun silmissäni ennen kuin olen valmis antamaan sitä kenellekään muulle.

– Olen tietoinen rotukysymyksistä. En voi joka kerta ruksata jokaista laatikkoa, kun teen elokuvia, mutta olen tietoinen siitä, millaisista panoksista on kyse ja yritän antaa ihmisistä edustavan kuvan. Joskus todennäköisesti epäonnistun ja joskus onnistun, mutta ainakin tarkoitukseni on aito.

Costner julistaa suurta myötätuntoa elokuvansa vaikeuksia läpikäyville ihmisille, eikä sitä ole vaikea uskoa. He ovat unelmoijia kuten – on pakko todeta – hän itsekin on.

– 200 vuotta sitten Amerikka miellettiin Eedenin puutarhaksi. Ihmiset kuulivat tarinoita, että jos he pääsisivät meren yli, mikä ei todellakaan ollut turvallista – hitto, näittekö näitä hemmetin risteilijöitä? – he löytäisivät paikan ilman nimeä. Se oli myytti. Paikka, jossa tarpeeksi vahva, tarpeeksi häikäilemätön, tarpeeksi neuvokas, voisi rakentaa kokonaisen elämän itselleen. He katsoivat vaimoihinsa ja sanoivat: ”Meidän on lähdettävä sinne.” Mutta tosiasia oli, että olit kuinka vahva tai häikäilemätön tahansa, siinä maailmassa kohtasit kansoja, jotka olivat eläneet siellä 15 000 vuotta.

Costner ohjaa, näyttelee tuottaa ja kirjoittaa. Mutta kun häneltä kysyy, mikä on hänen suosikkiosansa elokuvan tekemisen prosessissa, hän vastaa: ”Rakastan elokuvasta unelmoimista.”

– Rakastan sitä, mitä tapahtui eilisiltana. Rakastan nähdä lapseni ykkösvetimissään. Punainen matto on jotain uskomatonta, mutta jos on mukana elokuva-alalla vain sen glamourin vuoksi… Haluaisin ajatella, että olen päässyt tähän pisteeseen tekemäni työn ansiosta. Ensin en saanut sen tekemisestä yhtään rahaa, sitten sain samasta työstä valtavasti rahaa. Nyt maksan omasta pussistani saadakseni tehdä tätä. Mutta vannon, että sitten aina välillä tapahtuu jotain, joka tekee minut onnelliseksi ja saa ajattelemaan: ”Tänään sait rahoillesi vastinetta.” Se ei ole minulle mikään yhdentekevä juttu.

Nähtäväksi jää, mitä tulevaisuus tuo mukanaan Horizonille, toteutuuko yhden elokuvantekijän unelma jälleen kerran. Ainakin Costner tuntuu olevan täysin tyytyväinen asioiden nykytilaan. Sen on pakko merkitä jo jotain.

– Toivon, että jonain päivänä voitte kokea sellaisen tunteen, jollainen minulla oli eilen illalla. Se oli minulle merkittävä hetki. Tunsin kulkevani ajassa taaksepäin. Katsoin taaksepäin polkuani ja mietin: ”Miten ihmeessä päädyin tällaiseen tilanteeseen”, hän toteaa.

– Olin kuvannut kolmatta osaa kolmen päivän ajan ja pysäytin koneiston saapuakseni tänne, mikä on jotain, mitä ei kuuluisi tehdä. Nyt palaan kotiin ja ohjaan niin kauan kuin rahaa riittää. Katsokaas: tämä on minun matkani. Se voi olla rankkaa, mutta tunnen itseni onnekkaaksi, kun löysin tämän alan. Teen parhaani, ja aion puskea päätyyn asti.

Minä uskon häntä.

Teksti: Marta Bałaga, Cannes
Kuvat: Territory Pictures, Inc.

Lue myös: Kevin Costner työsti länkkärihullutustaan ikuisuuksia, ja siltä se tuntuukin

Lue myös: Kevin Costner katsoo lännenmaisemaa ihaillen – Westernit kertovat monitahoisesta Amerikasta

Lisää luettavaa