Kiefer Sutherlandin kasarikauhu saa uusintafilmatisoinnin – alkuperäinen parhaillaan Amazon Primessa

Ei yllättäne, että Hollywoodissa tehdään jälleen uusintafilmatisointi.

19.9.2021 11:30

Kuka muistaa vuoden 1987 vampyyrielokuvan The Lost Boys? Jos muistoja haluaa verestää, elokuva on parhaillaan katsottavissa Amazon Primessa.

Hollywoodissa on haistettu elokuvan potentiaali houkutella katsojia nykypäivänäkin, joten siitä on tulossa uusintafilmatisointi. Alkuperäisen elokuvan näyttelijöinä nähtiin muun muassa Kiefer SutherlandJason Patric sekä Corey Haim. Ohjauksesta vastasi Joel Schumacher.

Tulevaan elokuvaan on jo valittu uusia kasvoja näyttelijöiksi. Mukana on Noah Jupe (Hiljainen paikka)Jaeden Martell sekä Randy McKinnon. Ohjaajaksi on päätynyt Jonathan Entwistle. Tuottajana toimii Brian Kavanaugh-Jonesin ja Fred Bergerin omistama Automatik.

Alkuperäisen elokuvan tarinassa kaksi veljestä muuttavat kaupunkiin, ja pian he huomaavat alueella vaikuttavan verenhimoisia vampyyreja. Uusintafilmatisoinnin juonikuvioista ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta se tiedetään, että tarina sijoittuu ajallisesti nykypäivään.

Lähde: Giant Freakin Robot

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia