Kiina jyräsi USA:n – eurooppalainen elokuva löysi sieltä hyvät markkinat

Kiinan talous on kovassa kasvussa.

5.8.2019 16:17

Kiinan markkinat kasvavat koko ajan suuremmiksi, vaikka lähiaikoina onkin uutisoitu sensuurista ja muista vastaavista ongelmista Kiinan elokuvabisneksessä.

Noh, ainakin eurooppalainen elokuva kukoistaa Kiinassa. Kiina nimittäin syrjäytti USA:n eurooppalaisten elokuvien maahantuonnissa.

Eurooppalaisten elokuvien lipunmyyntiosuus on Kiinassa jo 37 prosenttia. USA:ssa euroleffoja myytiin enää 28 prosentin verran. Latinalaisessa Amerikassa määrä oli 24 prosenttia.

Vaikka Kiinan markkinat ovatkin erityisen tiukat sisällön suhteen, tapahtui kasvua silti rutkasti.

Rahallisesti mitattuna USA on edelleenkin euroelokuvan tärkein alue. 41 % kaikista lippukassatuloista tulee sieltä.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa