Kommentti: Digitaalisuus ei tapa elokuvaa

Tappaako digitaalisuus elokuvan? Näin monet tuntuvat edelleen ajattelevan.

Helsingin Sanomien Anton Vanha-Majamaa ihmettelee asiaa, joka itsellenikin usein tulee usein mieleen. Sodankylän elokuvajuhlilla ainoa oikea tapa katsoa elokuvaa on filmikopio, koska digitaalinen esitystapa on elokuvan surma. Digitaalinen formaatti sallitaan vain pakon edessä, eikä se ikinä pärjää filmille.

Kesäkuinen Sodankylän elokuvajuhlat on perinteisesti on ollut filmiformaatin puolustajien kehto. Siellä Aki Kaurismäki ja nyt jo edesmennyt Peter von Bagh julistivat, että digitaalisuus tappaa elokuvan, ja vhs-nauhakin on parempi kuin blu-ray, koska se sentään edustaa analogista tekniikkaa.

Peter von Bagh ei enää ole keskuudessamme, mutta Sodankylän elokuvafestivaalien järjestäjät ja monet muutkin ovat edelleen sitä mieltä, että ainoa oikea tapa katsoa elokuvia on perinteinen filmi, ja muu on pelkkää korviketta.

Eräs kaunokirjallisuuden suomentaja kertoi minulle 1990-luvun alussa, ettei hän voi koskaan siirtyä mekaanisesta kirjoituskoneesta edes sähkökirjoituskoneeseen, tietokoneesta puhumattakaan. Hän oli sitä mieltä, että teksti ei elä, jos hän ei tunne kirjoituskoneen vasaroiden iskuja.

Vannoutuneet filmin puolustajat ovat samanlaisia. Heidän mielestään filmissä on jokin erityinen ominaisuus: sielu, joka elää vain analogisessa formaatissa.

Ymmärrän kyllä, että filmikopioissa on jotain nostalgista ja sympaattista samalla tavalla kuin vaikkapa vinyylilevyissä. Filmit ovat rakeisia ja roskaisia. Ne voivat katketa samalla tavalla kuin vinyylilevyt rahisevat tai juuttuvat paikoilleen. Filmikelan pyöriminen projektorissa on mukavan vanhanaikaista kuin koliseva raitiovaunu.

Mutta eikö loppujen lopuksi kyse ole vain teknisistä ominaisuuksista? Eikö olisi helpompaa tunnustaa, että filmikelat ovat yhtä lailla menneisyyttä kuin mekaaniset kirjoituskoneet, eikä filmiformaatti ole järkevä tapa esimerkiksi aloittelevalle elokuvantekijälle? Ei filmiä silti tarvitse kokonaan hylätä kuten ei vinyylilevyjäkään. Perinteinen filmi vain ei enää ole se käytännöllisin tapa. Lisäksi filmin käyttö on vaivalloista sekä kuvaajalle että esittäjälle. Suomessa monet pienet elokuvateatterit ovat elossa vain siksi, että niissä käytetään digitaalista tekniikkaa.

Miksi digitaalisuutta sitten vastustetaan? Koska vastustaminen on osa ihmisluontoa. Ari Turunen kertoo hauskassa Ei onnistu! -kirjassaan esimerkkejä siitä, mitä kaikkea on maailmanhistorian aikana vastustettu.

Kirjapainon keksiminen herätti 1500-luvulla vastustusta, koska painaminen pilasi tekstin. Impressionistinen maalaustyyli oli 1900-luvun alun taidekriitikoiden mielestä väärä tapa kuvata maailmaa. Kun elokuviin tuli ääni vuonna 1927, se oli monien mielestä huolestuttavaa, sillä katsojat saattoivat oppia niistä englanninkielisiä lauseita.

Pyhä viha digitaalista tekniikkaa vastaan on sukua samalle asialle. On helpompaa torjua uusi teknologia kuin hyväksyä se.

Filmin puolustajat pitävät ainoana oikeana sitä, mikä oli vallalla heidän nuoruudessaan. Silloin elokuvateattereissa kuului kelanvaihdon ääni, ja kankaalla näkyi rakeisuutta ja roskia. Dvd-levyjen tai striimauksen sijaan lisää elokuvatarjontaa haettiin elokuvakerhoista. HD-tason virheetön kuva ei vastaa nuoruuden kokemuksia. Kun kuva onkin tarkka eikä kuulu häiriöääniä, se onkin jotenkin väärin. Elokuva on sen takia ”kuollutta”.

Jos digitaalisuuden vastustajat eläisivät 1930-luvulla, he luultavasti pitäisivät oikeana vain elokuvia, joissa ei ole ääntä. Väreistä puhumattakaan. Väri ja ääni ”tappaisivat” elokuvan.

Tosiasiassa uuden teknologian vastustajien oma nuoruus on kuollut, eivätkä he halua myöntää sitä. On tapahtunut freudilainen isänmurha, jossa digitaalisuus on tappanut filmiformaatin kannattajien nostalgiset muistot. Se on heille niin traumaattista, että he eivät kykene hyväksymään uutta teknologiaa. Elokuva taidemuotona ei kuitenkaan kuole. Elokuvien tekijät ja niiden esittäjät ovat saaneet uusia tapoja elokuvataiteen ylläpitämiseen, ja kaikesta vastustuksesta huolimatta elokuva elää.

Jussi Huhtala

Kirjoittaja on Episodin toimituspäällikkö. Seuraa Twitterissä: @JussiHuhta1a

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.