Koomikkolegendat tapasivat – Legendaarinen Musta kyy saattaa saada viidennen kauden!

Tämä olisi kultaa.

British Comedy Guide uutisoi, että Rowan Atkinson, Stephen Fry, Hugh Laurie ja Tony Robinson olisivat tavanneet Lontoossa ja sopineensa paluusta legendaarisen brittikomedian Musta kyyn viidennelle kaudelle.

The Sunin raporttien mukaan kaikki olisivat mukana joko uudessa erikoisjaksossa tai jopa kokonaisella kaudella, mutta mitään virallista vahvistusta ei ole vielä tullut. Lähde kertoi seuraavaa: ”Heillä kaikilla oli todella hauskaa ja he ovat kaikki vanhoja ystäviä. He vain sanoivat, että tehdään se. Sitä kirjoitetaan parhaillaan. Rowan on sanonut olevansa erittäin innoissaan.”

Sarja tapahtuisi lähteiden mukaan nykypäivänä, mustan kyyn ollessa yliopiston opettaja. Richard Curtis ja Atkinson ovat keskustelleet, että Tom Hardy ja Russell Brandt voisivat tehdä sarjassa lyhyen vierailun.

Ensimmäinen kausi Mustaa kyytä nähtiin vuonna 1983, viimeinen ja neljäs kausi 1989. Vuonna 2000 tehtiin erikoisjakso Black Adder Back and Forth.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.