”Komediatähti on koripallofilmin sielu” – Adam Sandler yllättää Netflix-tuotannossa

Netflix-elokuvassa on mukana tunnettuja koripalloammattilaisia.

30.6.2022 14:45

Netflix-tuotanto Hustle  on saanut suomenkielisen nimen Kova vääntö. 

Elokuvan päähenkilö Stanley on koripallon talenttihaukka. Hän sukkuloi maailmalla etsien uusia kykyjä NBA-liigaan. Vanhana pelaajana ja perheellisenä miehenä hän kuitenkin mieluiten valmentaisi itse.

Toivepesti on yhden kiinnityksen päässä, kunnes vanhat kaunat keikauttavat vaaan toiseen äärilaitaan.

Adam Sandler on luonnollisesti koripallofilmin sielu. Miehen esittämä konkari on mokannut omat mahdollisuutensa rattijuoppoudella mutta pysytellyt alalla lahjakkuuksien metsästäjänä.

Hyvänä tyyppinä hän saanut pidettyä perheensä koossa taloudellisista haasteista huolimatta Queen Latifahn näytellessä vaimoa. Stanleyä arvostavat myös alan muut ammattilaiset, joita näyttelevät tunnetut amerikkalaiset koripalloammattilaiset.

Pikkusieluisten kravattikaulojen kulissikilpailun vastapainoksi ohjaaja Jeremiah Zagar näyttää koripalloilijat keskenään solidaarisina muskettisotureina, jotka tarvittaessa tukevat toisiaan silloinkin kun tuulet kääntyvät vastaisiksi.

Matti Komulainen

Tähdet ★★★

Lisää luettavaa