Michael Mann (synt. 1943) oli yksi 1980-luvun populaarikulttuurin suunnannäyttäjistä. Läpimurtoelokuvan Suurkaupungin hait (1981) jälkeen Mann tuotti Miami Vicen (1984–1989), joka määritteli merkittävällä tavalla vuosikymmenen muotia, sekä tv- ja elokuvamaailman virtauksia.
Eräs Mannin tavaramerkeistä oli ’montaasi’; keskellä tv-sarjan jaksoa soi – musiikkivideomaisesti – kokonainen biisi, samalla kun Sonny Crockett tai Ricardo Tubbs istuvat auton ratissa tai kävelevät rannalla. Montaasit ilmestyivät nopeasti 1980-luvun elokuviin ja sarjoihin.
William Friedkin (synt. 1935) löi puumerkkinsä leffahistoriaan 1970-luvulla. Elokuvat, kuten Kovaotteiset miehet (1971) ja Manaaja (1973) ovat puhdasverisiä elokuvaklassikoita. Friedkinin tyyli poikkesi merkittävästi Mannista. Friedkin tykkäsi lähikuvista ja intensiivisistä otoksista, jossa kauhu ja paniikki tunkee ruudusta läpi intiiminä huohotuksena tai hikipisaroina otsalla.
Mann tykkäsi puolestaan prameudesta, kaupungin valoista ja cooleista rikollisista, jotka painavat laitonta rahaa, tai järjestävät sekunnilleen ajastetun timanttiryöstön, syntetisaattoripopin pauhatessa taustalla.
Vaikka molemmat ohjaajat viehättyivät rikostarinoista, he tulivat eri maailmoista. Mannin ja Friedkinin egot törmäsivät kuitenkin yhteen vuonna 1985. Syynä oli Friedkinin ohjaama elokuva Elää ja kuolla L.A.:ssa.
Mann haastoi Friedkinin oikeuteen, koska elokuvassa plagioitiin Mannin mukaan koko Miami Vicen idea (”concept”). Mannia saattoi myös kiristää ”taistelu” pääosan esittäjä William Petersenistä, jonka Friedkin ”varasti” elokuvaansa.
Vaikka oikeusjuttu kuulostaa äärimäiseltä, Mannilla oli pointtinsa.
Elokuvan pahis Masters (Willem Dafoe) muistuttaa paitsi Miami Vicen, niin myös muiden Mann-elokuvien pahiksia: Suurkaupungin haiden James Caania ja Heatin rikollisia. Mastersille naiset ovat kauppatavaraa. Hän on hyvin pukeutunut, rikas ja kylmän viileä sosiopaatti, joka tappaa tarvittaessa liittovaltion poliisin ja kaasuttaa karkuun mustalla Ferrarillaan.
Ja aivan kuin Miami Vicen poliiseja, William Petersenin esittämää Chanceakaan eivät normaalit moraalisäännöt koske. Hän saattaa maata ilmiantajan kanssa, rökittää rikosjuttuun liittyvää vankia tai varastaa toiselta roistolta kymmeniä tuhansia dollareita saadakseen pääkonna Mastersin ansaan, mikäli poliisipäälliköltä ei rahoja heru.
Ohjaajien välinen konflikti on vuosikymmenten jälkeenkin tarkasteltuna omituinen tapaus: kuinka oikeudessa voidaan osoittaa tai mitata, milloin joku on plagioinut ’konseptin’ ? Miksi Mann otti matkimisen loukkauksena? Miami Vicea jäljitteli 1980-luvulla moni muukin. Näin kävi omana aikanaan myös Hitchcockille, Tarantinolle ja muille uranuurtajille.
Vaikka imitointi on imartelun ylin muoto, Mann saattoi kaikesta huolimatta olla moraalisesti oikeassa. Elää ja kuolla L.A.:ssa on hieno elokuva, mutta tyylillisesti niin epä-Friedkinmäinen kuin olla ja voi. Hän kopioi davidbowiemaisesti elokuvaansa ajan hengen, joka oli Miami Vice.
Oikeuden edessä näyttö ei kuitenkaan riittänyt: Mann hävisi Friedkiniä vastaan nostamansa plagiointijutun.
Lähde: Criminalelement, IMDb.