Lady Gagaa koulussa kiusanneet saivat nenilleen – kouluaikojen pilkkausryhmä paljastui

Uuden leffan lipunmyynti ruuhkautti Finnkinon sivuston.

14.9.2024 04:30

Laulaja ja näyttelijä Lady Gaga joutui aikoinaan koulukiusaamisen kohteeksi. Hänen entiset luokkatoverinsa perustivat Facebookiin pilkkausryhmän pelkästään Gagaa varten.

Gaga opiskeli aikoinaan New Yorkin yliopiston Tisch School of the Artsissa. Hänellä oli jo  tuolloin tavoitteenaan päästä laulajan ja näyttelijän uralle.

Nykyinen supertähti esiintyi kouluaikoinaan klubeilla Lady Gaga -nimellä. Kun hänen luokkatoverinsa kuulivat asiasta, he halusivat lytätä Gagan perustamalla Facebookiin ryhmän nimeltään ”Stefani Germanotta, you will never be famous” – eli suomeksi ”Stefani Germanotta, sinusta ei koskaan tule kuuluisaa”. Stefani Germanotta on Lady Gagan oikea nimi.

Ryhmästä napattu kuvakaappaus pintautui vastikään verkkoon. Gaga vastasi kuvakaappaukseen.

– Jotkut ihmiset, joiden kanssa kävin yliopistoa, tekivät tämän aikoinaan. Tästä syystä et voi luovuttaa, jos ihmiset epäilevät sinua tai lyttäävät sinut – on jatkettava eteenpäin, Gaga kirjoitti.

Eräs sosiaalisen median käyttäjä kommentoi niin ikään kuvakaappausta.

– Joku joutuu syömään sanansa. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka kokevat tarpeelliseksi loukata muita vain siksi, että he tuntisivat olonsa paremmaksi. Seison aina rinnallasi Stefani, Trista kirjoitti.

Lady Gagasta on tullut kouluaikojensa jälkeen huiman menestynyt. Hän on tehnyt useita menestyksekkäitä albumeja ja hän näyttelee Hollywoodissa.

Hänen viimeisin roolinsa on Joker: Folie à Deux -elokuvassa Joaquin Phoenixin rinnalla. Lipunmyynti alkoi 13. syyskuuta, ja mahdollisesti tästä syystä Finnkinon sivusto oli vielä ainakin eilen ruuhkautunut.

Lue myös: Muistatko vielä Jurassic Parkin vaaleatukkaisen pikkutytön? Ariana Richards täytti 45 vuotta – Episodi.fi

Lähde: NME

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia