Lapsinäyttelijä Matthew Mindler on kuollut 19-vuotiaana – Katosi yliopistoltaan, löydettiin myöhemmin kuolleena

Surullinen tapaus.

29.8.2021 14:16

Variety uutisoi, että entinen lapsinäyttelijä Matthew Mindler on kuollut. Hän oli juuri aloittanut opintonsa yliopistolla. Kun Mindler ei palannut huoneeseensa, Millersvillen yliopisto lähetti koko koululle tiedon Mindlerin katoamisesta.

Mindler katosi 26. päivä, ja hänet löydettiin kuolleena yliopiston läheltä 28. päivä. Tällä hetkellä kuolinsyytutkija tutkii kuoleman syytä.

Mindler muistetaan parhaiten roolistaan Riverinä, Jesse Peretzin ohjaamassa draamakomediassa Our Idiot Brother (2011). Elokuvan päärooleissa nähtiin Paul Rudd, Elizabeth Banks ja Zooey Deschanel. Elokuvassa Mindlerin hahmo oli Emily Mortimerin ja Steve Cooganin poika.

Lisää luettavaa