Leluvalmistajan virhe pakotti Rian Johnsonin tekemään muutoksen Star Wars: The Last Jediin

Lelut ensin, elokuvat sitten?

17.2.2018 09:56

Merkittävä osa Disneyn tienesteistä tulee oheismyynnistä, minkä takia Star Wars -lelutkaan eivät ole yhtiölle mikään yhdentekevä juttu. Ja tämän sai huomata ohjaaja Rian Johnson, joka joutui muuttamaan Kylo Renin TIE Silencer -alusta leluvalmistajan virheen takia.

The Last Jedin visuaalisista tehosteista vastanneen Industrial Light and Magicin Mike Mulholland kertookin, ettei ole aiemmin tällaiseen tilanteeseen törmännyt.

”Alun perin suunnitelmana oli laittaa ohjukset aluksen alapuolelle, jotta se pystyi ampumaan ne sieltä, ja se siitä. Mutta tuotannon puolivälissä Rian sai käteensä lelun: Kylon aluksen protoyypin. Ja siinä ohjukset oli laitettu siipiin! Joten suunnittelimme tämän osan alusta uusiksi elokuvaa varten…” Mulholland selittää.

”Olen kuullut lelujen vaikutuksesta ennenkin, mutta tämä oli kyllä ensimmäinen kerta minulle”, VFX-vastaava ilmoittaa.

 

Lähde: Comic Book

Lisää luettavaa