Lisää tietoa The Girl with the Dragon Tattoon jatkosta

10.1.2012 09:46

Jo aiemmin kerrottiin että tuotantoyhtiö Sony Pictures suunnittelee tekevänsä amerikkalaisversiot myös Stieg Larssonin Millennium-dekkarisarjan toisesta sekä kolmannesta osasta siitä huolimatta, että pettyi hieman The Girl with the Dragon Tattoon tienesteihin lippuluukuilla. Nyt Sony on kertonut lisää trilogian seuraavan osan, The Girl who Played with Fire, tuotannosta.

Tuotantoyhtiön tarkoituksena on saada uuden elokuvan kuvaukset aloitettua viimeistään tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa. Tarinaa on kertoman mukaan kuitenkin hieman muutettu elokuvaversiota varten. Koska Rooney Maran esittämä Lisbeth Salander ei kakkoskirjassa ole yhtä keskeisessä osassa, Steve Zaillianin käsikirjoitus muuttaa tarinaa sen verran että Salanderista tehdään jälleen yksi päähahmoista uudessa filmatisoinnissa.

Lähde: Deadline

[muuta linkki=”http://www.episodi.fi/the-girl-with-the-dragon-tattoon-jatko-varmaa-16973/” teksti=”The Girl with the Dragon Tattoon jatko varmistumassa”]

Lisää luettavaa