M. Night Shyamalanin odotetun supersankaritrillerin juonikuvaus paljastettu

Varoitus: juttu sisältää spoilereita ohjaajan aiemmista elokuvista.

M. Night Shyamalanin Split-trilleri paukutteli sen verran kovat lukemat kassaan, että ohjaaja saa vihdoin tehdä pitkään suunnitteilla olleen jatko-osan vuonna 2000 ensi-iltansa saaneelle Unbreakable-elokuvalleen.

Kuten Splitin nähneet tietävät, sijoittuvat Shyamalanin tuorein elokuva ja supersankaritrilleri Unbreakable samaan maailmaan, jossa sarjakuvahahmot ovatkin hyviksineen ja pahiksineen poimittu oikeasta elämästä. Splitin loppu paljastaa Bruce Willisin näyttelemän David Dunnin olevan tietoinen James McAvoyn esittämän Kevin Wendell Crumbin (eli The Beastin) olemassaolosta, joten yhteenotto lienee välttämätön.

Shyamalan on paljastanut tarinaa jatkavan elokuvan olevan nimeltään Glass, joka viittaa Samuel L. Jacksonin esittämään Elijah Priceen eli Mr. Glassiin. Universal on nyt paljastanut jatko-osan virallisen synopsiksen, joka kuuluu seuraavalla tavalla:

”Dunn jahtaa Crumbin supervoimallista The Beast -hahmoa alati kiihtyvissä yhteenotoissa samalla, kun Price toimii varjoista käsin molempien miesten salaisuudet tuntevana orkestraattorina.”

Myös Split-elokuvassa esiintynyt Anya Taylor-Joy uusii Casey Cookin roolinsa tulevassa jatko-osassa. Glassin on määrä saada ensi-iltansa tammikuussa 2019.

Lähde: Cosmic Booknews

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut