Mestariohjaaja Darren Aronofsky nappasi Jokeri-miekkosen tulevaan kauhuelokuvaansa

Aronofskylta kauhua! Kyllä kiitos.

29.1.2021 16:31

Ohjaaja Darren Aronofskyn ja silloin vielä lähinnä muusikkona tunnetun Jared Leton urat lähtivät nousukiitoon upean, vuonna 2000 julkaistun Unelmien sielunmessun takia.

Nyt kaksikko tekee paluun kauhustudio Blumhousen tulevassa Adrift-elokuvassa. Adrift perustuu Koji Suzukin (The Ring) novelliin.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat keskelle tyyntä avomerta. Kalastusveneen miehistö löytää hylätyn huvipurren keskeltä ulappaa. Vene lähettää erikoista hätäviestiä. Kalastusveneessä työskentelevä miekkonen lupautuu ottamaan huvipurren ohjauksen käsiinsä, kun sitä aletaan hinaamaan kohti satamaa. Pian hän kuitenkin tajuaa miksi kokeneemmat kalastajat kutsuvat venettä kummitusveneeksi.

Leto on halunnut toteuttaa projektin jo yli kymmenen vuoden ajan, joten kaikki kääntyi paremmin kuin hyvin, kun hän sai vielä ohjaajamestari Aronofskyn mukaansa.

Aronofsky tekee Adriftia ennen The Whale -nimisen elokuvan Brendan Fraserin kanssa. Elokuvan julkaisee indiestudio A24.

Lähde: Geektyrant

Lisää luettavaa