Miksi kainaloihin ulottuvat housut ovat muotia tulevaisuudessa, Spike Jonze?

Spike Jonzen elokuva Her on erilainen tarina yksinäisyydestä ja rakkaudesta, jonka ilmenemismuodot saattavat toisinaan yllättää. Ohjaaja kertoo miehen ja tietokoneen välisestä koskettavasta ja rohkeasta rakkaustarinasta, jonka tie valkokankaalle oli vaivalloinen. Episodi tapasi Jonzen Los Angelesissa.

Mistä sait idean elokuvaan?
Kymmenen vuotta sitten chattailin netissä tietokoneohjelmien avulla. Tunsin yhtäkkiä noin 20 sekunnin ajan, että toisessa päässä oli oikea ihminen vastaamassa viesteihini. Olin jonkin aikaa aivan täpinöissä, ja ajatus suhteesta tekoälyyn lähti liikkeelle. En kuitenkaan kehittänyt ideaa moneen vuoteen, kun tein muita projekteja. Jossain vaiheessa ryhdyin miettimään tekoälyä ihmissuhteissa, ja scifi-idea laajeni joksikin aivan muuksi.

Minkälainen on kirjoittamisprosessisi?
Olen joutunut hyväksymään kaikkien elokuvieni kohdalla, että kyse on pitkästä ja tuskallisesta prosessista. Kirjoitin 60 sivua hajanaisia huomioita asioista, jotka kiinnostivat minua aiheeseen liittyen, lisäksi kehittelin hahmot ja osan dialogista. Kirjoitin käsikirjoituksen näiden muistiinpanojen pohjalta. Osa alkuperäisistä ajatuksistani karsiutui siinä vaiheessa, kun varsinainen tarina rakentui. Myös loppua varten minulla oli eri ideoita.

Miten valitsit Joaquin Phoenixin rooliin?
Hän oli mielessäni heti alusta alkaen. Kun sain käsikirjoituksen valmiiksi, lähetin sen agentilleni ja parille ystävälleni. Pelkäsin, että he olisivat sanoneet, että työtä on vielä vuoden verran, ennen kuin käsikirjoitus on kuvauskunnossa. Sen sijaan kaikki näyttivät vihreää valoa. Tiesin, että Joaquin on voimakas ja äärettömän läsnäoleva näyttelijä, mutta en tiennyt oliko hän oikea tähän rooliin. Lensin seuraavalla viikolla Los Angelesiin tapaamaan häntä. Olin tavannut hänet ohimennen aikaisemmin, mutta en tuntenut häntä. Tarkkailin häntä keskustelumme aikana, ja Joaquin oli juuri sellainen kuin olin toivonut.

Samanthan hahmo oli varmasti hyvin vaikea toteuttaa ja roolittaa?
Samantha edustaa tulevaisuutta, jossa luotamme ja turvaamme enemmän älylaitteisiimme kuin muihin ihmisiin. Hän on hyvin itsetietoinen ja älykäs, ja hänellä on syvällinen tunne-elämä. Hän on myös uusi ja tuore kuin vastasyntynyt; Samantha ei ole vielä oppinut olemaan epävarma tai pelokas. Halusin alun perin rooliin tuntemattoman näyttelijän. Monet koe-esiintymisessä käyneistä hyvistä näyttelijöistä pystyivät viestimään osan Samanthan persoonallisuudesta äänellään, mutta Scarlett [Johansson] pystyi luomaan koko hahmon.

Johansson sai ääniroolistaan parhaan näyttelijän palkinnon Rooman elokuvajuhlilla.Mitä hän toi rooliin, jota muut näyttelijät eivät pystyneet tekemään?
Olin valinnut Samanthan roolin alunperin Samantha Mortonin (Minority Report). Hän oli mukana kuvauksissa ja työskentelimme hyvin tiiviisti yhdessä. Samantha oli hyvin oleellinen intiimin tunnelman luomisessa hänen ja Theodorin välille. Sitten huomasin jälkituotantovaiheessa, että rooli vaatikin jotain muuta kuin mitä olin kuvitellut. Sitä oli vaikea hyväksyä. Scarlettin kanssa työskenteleminen oli täysin toisenlaista. Scarlett joutui tekemään kaiken alusta ja pelkästään äänitysstudiossa. Joaquin oli välillä lukemassa vuorosanoja hänen kanssaan, välillä minä luin niitä tai Scarlett katsoi kuvattuja kohtauksia, mutta koko prosessi kesti kuukausia. Hän kuvasi Captain Americaa samanaikaisesti, joten jouduimme äänittämään viikonloppuisin. Scarlett kuvitteli aluksi, että hän vain lukee vuorosanat studiossa ja sillä selvä.

Lähitulevaisuuden maailmasi ei poikkea kovin paljon moderneista kaupungeista pilvenpiirtäjineen. Autoja ei tosin näy, vaan ihmiset käyttävät metroa ja luotijunia. Voitko kertoa tästä maailmasta?
Yritimme luoda tyylitellyn mutta realistisen kuvan maailmasta, joka on jo monin paikoin samanlainen kuin elokuvassa. Miten kaikkea on saatavilla ja miten teknologia helpottaa elämäämme, mutta kaikesta huolimatta ihmiset ovat yksinäisiä ja eristäytyneitä toisistaan. Myös värimaailma heijasteli yksinäisyyttä. Theodoren asunto oli itse asiassa oikea asunto, ei kulissi. Käytimme paljon luonnonvaloa päiväsaikaan, mutta jouduimme vaihtamaan ikkunat, jotta kaupungin valot näkyisivät niistä läpi paremmin yöllä. Käytimme sisällä myös ledejä.

Elokuva kuvattiin Los Angelesissa ja Shanghaissa. Miten onnistuit yhdistämään kaupungit saumattomasti?
Yksi tuottajistamme oli kuvannut Shanghaissa aikaisemmin, ja sanoi, että kaikki on muuten loistavaa, mutta väkijoukkojen kontrolloiminen kadulla on mahdotonta. Eniten digitaalista työtä teimme kaupungin taustojen muuttamiseen Los Angelesissa ja kiinankielisten kylttien poistamiseen Shanghaissa kuvatuista kohtauksista. Meillä oli oma grafiikkasuunnittelija, joka on tehnyt paljon 3D-kuvitusta aiemmin, ja hän loi puolet tarvittavista muutoksista kokonaan itse.

Puvustus on yksi hyvin erikoinen seikka elokuvassa. Miksi lähes kainaloihin ulottuvat paksut housut ovat muotia tulevaisuudessa?
En tajunnut, että ne olisivat niin huvittavat. Yritimme löytää sopivan tyylin tulevaisuutta ajatellen, ja halusin löytää sellaisia ajanjaksoja, jotka eivät ole vielä palanneet muotiin. Selitin Joaquinille ennen housujen sovittamista, miten hain elokuvaan samanlaista tunnelmaa kuin Viimeinen tango Pariisissa -elokuvassa; samanlaista ajatusta siitä, miten tämä pari on yhdessä asunnossaan ja katsomme jotain niin henkilökohtaista ja noloa, jota emme saisi edes katsoa. Kun Joaquin näki housut, hän oli ihmeissään ja sanoi: ”Luulin, että olimme tekemässä Viimeinen tango Pariisissa -elokuvaa. Mitä tapahtui?”

Teksti: Johanna Juntunen, Los Angeles
Kuva: The 1 Second Film


Lue lisää Her-elokuvasta uudesta Episodista 1/2014.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut