Muistatko vielä teinisarja Roswellin? Uusi versio kehitteillä ja pääosa palkattu!

Uusi sarja ei ole suora kopio vanhasta suosikkisarjasta, mutta tutulta juoni kuulostaa.

18.2.2018 14:14

Amerikkalainen televisiosarja Roswell oli suosittu varsinkin nuorempien katsojien keskuudessa sen alkaessa vuonna 1999. Vahvan alun jälkeen sarjan taso heikkeni huomattavasti, mutta se pyöri silti ruuduissa yhteensä kolmen tuotantokauden verran vuoteen 2002 asti. Sarjasta nousi kuuluisuuteen mm. Katherine Heigl, joka näytteli sarjassa yhtä tavallisten ihmisten joukkoon soluttautuneista avaruusolioista.

Viime aikoina on keskitytty tekemään paljon uusia versioita aikaisemmin menestyneistä sarjoista, ja Roswell saa myös oman uusintaversionsa.

The CW -kanavalla on kehitteillä samalla nimellä kulkeva sarja, josta on tilattu pilottijakso. Uudessa Roswellissa seurataan naista, joka palaa kotikaupunkiinsa Roswelliin ja saa tietää poliisina työskentelevän entisen ihastuksensa olevan avaruudesta. Juoni käsittelee avaruusolioiden salaisuuden pitämisen lisäksi hallituksen osuutta siihen, maahanmuuttajuutta, erilaisuuden vihaa, sekä luonnollisesti myös romantiikkaa.

Roswellin pääosaan on nyt kiinnitetty Jeanine Mason, joka aloitti uransa palkittuna tanssijana nousten pikku hiljaa parempiin näyttelijänrooleihin. Tällä hetkellä hänet voi nähdä Greyn anatomiassa uutena harjoittelijana, ja muutama vuosi sitten hän oli yhden kauden ihmeeksi jääneessä Bunheads-sarjassa.

Lähde: Deadline.

Lisää luettavaa