Lumiauramiehen erikieliset nimet paljastavat puolia norjalaiselokuvasta vaikka kertovatkin ehkä enemmän eri markkinoista. Suomalainen nimi on lakonisen toteava kuvaus elokuvan päähenkilöstä. Englanninkielinen In Order of Disappearance yrittää myydä elokuvan mustana komediana kansainvälisille yleisöille. Alkuperäinen Kraftidioten tiivistää sen miten rikollisorganisaatiotiota asettuvaa miestä ajaa periaatteellinen raivo, aloittelijan onni – ja raskas aurauskalusto. Samalla se ottaa kantaa kostoon oikeuden välineenä. Aihe on pohdituttanut myös ohjaajaa.
Vuonna 1993 esikoiselokuvansa Secondløitnanten ohjannut Hans Petter Moland on jo kauan halunnut tehdä elokuvan kostosta.
– Kosto on primitiivistä ja silti niin ihastuttavan inhimillistä, ohjaaja kommentoi elokuvaansa. – Lapsena himosin kostoa kaikkia minua loukanneita ja nöyryyttäneitä tai jotain minulta vieneitä kohtaan. Ajattelin, että se kostosta syntyisi oikeutta, että ilkimys näkisi tekojensa pahuuden, kunhan häntä olisi nöyryytetty tarpeeksi.
– Kuten kaikki tiedämme, niin ei oikeasti tapahdu, Moland jatkaa. – Oikeuden sijaan kohtasin vain vastaiskuja ja väkivallan eskaloitumista.
Tästä oivalluksesta syntyi Lumiauramiehen henki.
– Jos emme voi saada oikeutta, pidetään edes hauskaa!
Norjan lumisia vuoristoteitä auraavan Nilsin (Stellan Skarsgård) toimet sekoittavat kahden paikallisen rikollisorganisaation elämän: serbialaista mafiaa johtaa Bruno Ganzin näyttelemä Papa, Pål Sverre Hagen esittää omaa koplaansa pyörittävää vegaani Kreiviä. Molandilla ei ole kovin korkeaa näkemystä hahmoista.
– He ovat tietynlaisia rasisteja, he eivät pidä vihollisiaan ihmisinä. Nykymaailmassa se on hyvin kapea pohja, varsinkin jos on johdettava miesjoukkoa. Heidän jengiensä rakenne edellyttää tiukkaa sisäistä oikeusjärjestelmää, brutaaliutta, pelkoa ja lojaalisuutta, eikä juuri mitään modernien johtamistaitojen lähestymistapoja.
Molandin näkemyksen mukaan elokuvan rikolliset ovat skitsofrenisia tapauksia.
– He ovat uhka nykyaikaiselle yhteiskunnalle, mutta ovat itse samalla todellisia dinosauruksia.
Tilanne on vaarallinen myös toisin päin.
– Gangsterit elävät omassa liberaalissa maailmassaan, joka on täynnä kiusauksia, Moland analysoi. – Kiusaukset ovat ehkä suurempi uhka gangstereille kuin heidän eläimellinen käytöksensä heitä ympäröivälle yhteiskunnalle. He ovat naurettavan vanhentunteita, mutta kukaan ei ole uskaltanut sanoa sitä heille. Niinpä he jatkavat vaarallista käytöstään.
Molandin mukaan elokuvan huumori syntyy juuri päähenkilöiden maailmankuvasta.
– Suurimmalla osalla tarinan henkilöistä ei ole realistista minäkäsitystä. Jo se on hieno huumorin lähde, lisäksi heidän näkemyksensä ovat absurdin äärimmäisiä ja maailmankuvansa lapsellisia. Sitä he ovat, aseita heiluttelevia lapsia, ohjaaja kuvailee.
– Vastaansa he saavat lisää lapsia, joilla on vielä isommat aseet, hän jatkaa. – Kunnes he kohtaavan jonkun, jonka kostonhimo ylittää kaiken mitä he ovat aikaisemmin kokeneet.
Kyseinen joku on Nils, joka on jo neljäs rooli, jonka Stellan Skarsgård on esittänyt ystävänsä elokuvassa.
– Nils on amatööri, Moland kuvailee. – Hän käyttäytyy eri tavalla kuin kaavoihinsa kangistuneet rikolliset odottavat. Tietämättään hän vetää gangsterit maailmaan, jota nämä eivät tunne, maailmaan, joka on leikkisä, hyväntahtoinen – ja pahaa-aavistamaton. Maailma, joka on gangstereille suurempi uhka kuin mikään mitä Nils voisi keksiä heidän varalleen.
– Mukava siviilielämä voi alkaa tuntua melko houkuttelevalta, kun on töitä paiskova ganGsteri, ohjaaja päättää katsauksensa.
Toimittanut: Jouni Vikman
Haastattelut: Paradox Film