Näyttelijätär Alyssa Milano avautui: ”Minua lyötiin vaginaan”

Kamala tapaus konsertissa.

7.10.2018 12:27

Entinen Siskoni on noita -sarjan näyttelijä Alyssa Milano kertoi kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä. Hän otti asian puheeksi tukeakseen Christine Blasey Fordia. Hän on syyttänyt yhdysvaltalaista tuomaria Brett Kavanaughia pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Milano kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää 19-vuotiaana konsertissa. Hän oli yrittänyt päästä lähemmäksi esiintymislavaa.

– Siellä ryntäiltiin. Ihmiset törmäilivät toisiinsa. En voinut hengittää. Luulin, että kuolen. Tunsin, miten takaani nousi käsi paitani alle ja minua lyötiin toistuvasti vaginaan, Milano kertoi.

– En voinut kääntyä. Katsoin lavalle ja järjestysmiehiin sanoen samalla: ”Pyydän, auttakaa minua.” Ja he eivät voineet auttaa minua. He pyörittelivät päätään. Onnistuin pääsemään vapaaksi ja kiipesin lavalle päästäkseni ahdistelijaa karkuun, Milano jatkoi.

Milano ei onnistunut löytämään tekijää yleisöstä, vaikka hän yritti. Hän ei voinut näin ollen reportoida asiasta poliisille. Hän sanoikin pitäneensä asian salaisuutena vuosikymmenien ajan.

Milano on ollut aktiivinen MeToo-liikkeen jäsen.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia