Nemon löytänyt pelastuspartio seuraavaksi Doryn perään

3.4.2013 13:52

Pixarin animaatioseikkailu Finding Nemo (2003) jatkuu tulevassa Finding Dory-elokuvassa. Eli kotimaisittain Nemoa etsimässä jatkuu Doryn etsinnöillä.

Nemon jatko-osa tuli julki jo viime kesänä. Syksyllä paljastui myös, että Doryn äänenä ykkösessä kuultu Ellen DeGeneres neuvotteli paluusta unohtelevan kalakatastrofin kiduksiin. Tuolloin ei kuitenkaan vielä aavistettu, kuinka keskeinen osa jatko-osaa DeGeneres ja Dory tulisivat olemaan.

Nyt tiedetään, että Dory perii Nemon paikan elokuvan nimihahmona. Samalla elokuvan julkaisuajankohtaa on aikaistettu vuodella. Aiemmin marraskuulle 2016 suunniteltu julkaisu aikaistuu siis vuoden 2015 markkinoille.

Nemon löytänyt ohjaaja Andrew Stanton jatkaa kala-animaation ohjaksissa. DeGeneresin lisäksi ainakin Nemon isää Marlinia ääninäytellyt Albert Brooks tekee paluun äänityskoppiin.

Jatko-osan tapahtumat sijoittuvat noin vuoden ensimmäisen elokuvan jälkeen, kun Dory lähtee etsimään läheisiään.

Kuva Nemon etsinnöistä.

Lähde: Yahoo

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa