Netflix-käyttäjien elämä helpottuu – kohta katsottavaa on helpompi löytää

Ominaisuus ollut jo rajoitetusti testattavana.

25.1.2021 11:27

Netflix tuo uuden ominaisuuden palveluunsa. Sen avulla sopivan katsottavan löytymisen pitäisi helpottua.

Palvelu on testannut rajoitetusti Shuffle Play -nimistä satunnaistoisto-ominaisuutta. Sillä on haluttu vähentää suoratoistettavan sisällön löytämiseen kuluvaa aikaa.

Satunnaistoisto-ominaisuuden avulla käyttäjälle esitetään algoritmien valitsemaa, profiilitietoihin perustuvaa sisältöä sen sijaan, että käyttäjä valitsisi katsottavansa itse. Ominaisuuden pitäisi olla maailmanlaajuisesti käytössä vuoden 2021 puolivälin vaiheilla.

Shuffle Play -satunnaistoistopainike on ollut ainakin testivaiheessa sijoitettuna Netflix-sovelluksen päänäyttöön, käyttäjäprofiilin ikonin alapuolelle. Älytelevisioiden Netflix-sovelluksissa painike on ollut sivupalkissa.

Lähde: TechCrunch

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia