Netflix pelasti Stephen Kingin pojan kauhusarjikseen perustuvan sarjan

Onhan tätäkin sarjaa yritetty jo tehdä kymmenisen vuotta.

30.5.2018 22:51

Stephen Kingin poika Joe Hill on myös kirjailija. Hän teki aikoinaan Locke & Key -nimisen sarjakuvan. Sarjan teko päätyi kuitenkin vuosikymmenen kestäneeseen tuotantohelvettiin.

Nyt Netflix on pelastanut sarjan. Tosin sarjan teko aloitetaan täysin tyhjästä jälleen kerran, joten ensimmäistä osaa saadaan odottaa hyvän aikaa.

Locke & Key kertoo äidistä ja hänen kolmesta lapsestaan, jotka muuttavat kummitustaloon sen jälkeen, kun perheen isä murhataan brutaalisti. Lapset löytävät talosta avaimia, jotka antavat heille erilaisia voimia, mutta houkuttelevat samalla paikalle voimakkaan demonin.

Aiemmin Fox tilasi sarjasta pilotin, jonka ohjasi Mark Romanek ja tuotti Steven Spielberg. Pilottijaksoa ei esitetty koskaan, mutta se näytettiin Comic-Conissa, missä se sai raikuvan hyvän vastaanoton.

Foxin jälkeen Hulu-kanava yritti saada sarjaa ulos. Pilotin ohjasi It – Se -ohjaaja Andy Muschietti. Sarjaa tähditti Frances O’Connor. Netflix näki pilotin ja määräsi heti sarjan tehtäväksi.

Lähde: The Playlist

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia