Netflixin ehkä paras scifisarja ei enää jatku – tarina jää aivan kesken

Pettymys faneille.

Netflixissä kaksi kautta saanut The OA -sarja on lopetettu. Sarjaa jää kaipaamaan intohimoinen fanijoukko.

The OA onnistui koukuttamaan monet mystisellä tunnelmallaan, käänteillään ja hiljalleen avautuvalla tarinallaan. Sarjan luojat Brit Marling ja Zal Batmanglit olivat luonnollisesti pettyneitä. He olisivat halunneet saada mahdollisuuden kertoa tarina loppuun. Sarjan olisi pitänyt heidän mukaansa kestää viisi kautta.

Netflixin päätöstä on ihmetelty varsinkin siksi, että toinen kausi jätti tarinan aivan kesken. Jotkut ovat jopa epäilleet, että kyseessä on pelkkä suoratoistopalvelun julkisuustemppu.

Sarjan näyttelijöinä nähtiin muun muassa Marling itse, Jason Isaacs sekä Scott Wilson.

Lähde: BBC

Aiheeseen liittyvät jutut