Ohjaaja J.A. Bayonan versio yhdestä tunnetuimmista selviytymistarinoista perustuu uruguaylaisen toimittaja Pablo Viercin samannimiseen kirjaan vuodelta 2009.
Tositarina vuoden 1972 Andien lento-onnettomuudesta on kerrottu valkokankaalla muutamaan otteeseen aiemminkin ja tunnetuin niistä on Frank Marshallin ohjaama englanninkielinen Elossa, jossa nähtiin muun muassa Ethan Hawke.
Elokuva on Espanjan Oscar-ehdokas, mutta näyttelijät on löydetty oikeilta lokaatioilta, eli suurin osa heistä puhuu espanjaa autenttisesti uruguaylaisittain.
Elokuvaa ei silti ole kuvattu täysin Chilessä tai Uruguayssa vaan myös Espanjan Sierra Nevadassa, ja vuoristoiset, pääosin uskottavilta näyttävät lumimaisemat on toteutettu efektien voimin.
Katsoja uskoo, että onnettomuuspaikalla on oikeasti kylmä ja tästä on myös lahjakkaita näyttelijöitä kiittäminen. Tiimihenkisyys ja yksilölliset vahvuudet sekä heikkoudet näkyvät hahmoissa luontevasti, sillä he olivat melkein kaikki saman rugbyjoukkueen pelaajia.
Vaikka Bayonan ja Marshallin elokuvilla on erilaiset lähdemateriaalit, niin tapahtumien ja jopa toteutuksen suhteen, on niiden välillä paljon samankaltaisuuksia. Luulisi, että reiluun kahteen kuukauteen olisi mahtunut muitakin merkittäviä tapahtumia tai hieman erilaista näkemystä. Parikymmentä minuuttia lyhyempänä ero olisi ollut jopa vielä pienempi.
Bayona luottaa paljolti laahaaviin kertojaääniin, jotka myös häiritsevät paikoin. Elokuva olisi voinut olla myös selvästi tiiviimpi. Bayonan elokuvassa alun painajaismainen lento-onnettomuus on kieltämättä raju ja realistisuudessaan vähemmän hollywoodilainen. Suhteellisen epätasaisesta ohjaajasta on toki kyse, sillä mies on ohjannut muun muassa loistavan Orpokodin, mutta myös heikohkon Jurassic World: Kaatunut valtakunta -elokuvan.
Onnettomuudesta selvinneet saivat jo joidenkin päivien kuluttua kuulla ainoalla toimivalla radiollaan, että massiiviset etsinnät ovat päättyneet ja epätoivo nousee ansiokkaasti elokuvan pääteemaksi. Tunnetusti he joutuivat syömään kuolleita tovereitaan, ja vahvasti katolisina moraalikysymykset olivat alati pinnalla.
Jossain vaiheessa kannibalismista tulee jo rutiinia, eikä se jaksa ensishokin jälkeen enää kiinnostaa. Elokuvan jälkimmäinen puolisko jopa hieman lässähtää, mutta sitäkin tukee kaunis kuvaus, musiikki ja ennen kaikkea äänitys. Äänimaailma on huippuluokkaa.
Hahmoista muutamaa lukuun ottamatta emme ehdi heitä edes liki kahden ja puolen tunnin keston aikana oikein tuntemaan. Jokainen menehtyneistä saa nimensä ruudulle, mutta hyväntahtoisuudesta huolimatta sen teho on loppujen lopulta aika mitäänsanomaton, sillä emme oppineet heistä paljoakaan.
Tänä vuonnakin heidän sukulaisilleen sillä on varmasti merkitystä. Nälkiintyminen näkyy luurankomaisissa näyttelijöissä hyvin elokuvan loppuvaiheilla onnistuneen maskeerauksen vuoksi.
Elossa-elokuvan tavoin myöskään Lumen yhdistämät ei näytä pelastusoperaatiota täysin rehellisesti. Painorajoitusten takia osa eloonjääneistä kuljetettiin helikoptereilla paikalta pois vasta seuraavana päivänä ja nämä viimeiset kauhunsekaiset tunnit olisivat voineet olla kiinnostavaakin katsottavaa. Bayona kuitenkin haluaa näyttää heidät yhteiskuvassa vielä kerran.
Kontrasti ennen matkaa otettuun valokuvaan on suuri.
Tero Heikkinen
Tähdet ★★★