Netflixin odotetun Marvel-sarjan tähti meni äärimmäisyyksiin – eristi itsensä kuukausiksi esittääkseen supersuosittua antisankaria

Synkän ja väkivaltaisen hahmon esittäminen vaati valmistautumista.

16.9.2017 23:30

Jon Bernthal keskusteli Entertainment Weeklyn kanssa tulevasta The Punisher -sarjasta.

Netflixin Marvel-sarjan pääosaa esittävä Bernthal kertoi, miten hän lähestyy suositun antisankarin esittämistä. The Punisher eli Frank Castle nähtiin ensimmäisen kerran Daredevil-sarjassa, ja Bernthal valmistautui sitä ja tulevaa sarjaa varten eristämällä itsensä muista ihmisistä.

– Tein tämän tänä vuonna ja viime vuonna, mutta olen yksin noin suunnilleen ensimmäiset neljä kuukautta kuvauksista. Joten se tarkoittaa, että olen poissa vaimoni ja kolmen nuoren lapseni luota. En ole sosiaalinen, en käy ravintoloissa tai elokuvissa tai missään sen kaltaisissa, Bernthal totesi.

– On joitain näyttelijöitä, jotka voivat keskustella urheilusta tai hot dogin syömisestä ja sitten hypätä kameran eteen ja tehdä kohtauksen, ja minä en vain ole sellainen kaveri. Minä toivon, että olisin, Bernthal summasi nauraen.

The Punisher ilmestyy Netflixiin loppuvuoden aikana.

Lähde: EW

Lisää luettavaa