Netflixin uudella rikossarjalla jäätävän kovat katsojalukemat – Suositumpi kuin Bridgerton tai Musta kuningatar

Lupin

Viisiosainen sarja tuli viime perjantaina katsottavaksi.

Netflixin uusi alkuperäissarja Lupin on osoittautunut isoksi hitiksi suoratoistokatsojien keskuudessa. Suoratoistoyhtiö ennakoi, että ranskalainen rikossarja kerää tätä vauhtia 70 miljoonaa katsojaa ensimmäisen neljän viikon aikana.

Vertailun vuoksi vastaava lukema Bridgerton-jättihittillä on 63 miljoonaa. Toinen suosittu Netflix-sarja Musta kuningatar keräsi neljän viikon aikana 62 miljoonaa striimausta.

Viime perjantaina katsottavaksi tullut viisiosainen sarja oli ilmestymispäivänään Netflixin katsotuin nimike useilla isoilla markkina-alueilla, kuten Brasiliassa, Vietnamissa, Italiassa ja Saksassa.

Netflix laskee, että jos tilaaja on katsonut sarjaa kaksi minuuttia, se otetaan striimausluvussa huomioon. Luku ei välttämättä ole vertailukelpoinen muiden suoratoistopalveluiden tilastoihin verratessa.

Lupinin pääosassa näyttelee ranskalaistähti Omar Sy, joka tunnetaan muun muassa suositusta ranskalaiskomediasta Koskemattomat.

Sarja on saanut innoituksensa Arsène Lupinin hahmosta, joka esiintyy ranskalaisen Maurice Leblancin (1864–1941) luomissa, klassikoiksi kohonneissa rikostarinoissa, joista on tehty useita filmatisointeja.

Uusi sarja sijoittuu nykyajan Ranskaan, ja se kertoo Omar Syn esittämästä herrasmiesvarkaasta, joka haluaa kostaa isänsä kokeman vääryyden. Kolme ensimmäistä jaksoa on ohjannut Louis Leterrier (The Incredible Hulk, Suuri puhallus). Katso traileri alta.

Lähde: Variety

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut