Netflixin ylistetyn scifi-leffan tekijältä tv-sarja – käsikirjoittaja-ohjaaja paljastaa nimen ja lisätietoa

Tekijän uusin elokuva Annihilation on saanut haltioituneen vastaanoton. Seuraavaksi luvassa on televisiohommia.

22.2.2018 20:04

Käsikirjoittaja-ohjaaja Alex Garland (Ex Machina, Annihilation) on antanut lisää tietoa kehitteillä olevasta scifi-sarjastaan.

Colliderin haastattelema Garland sanoo San Franciscoon sijoittuvan sarjan olevan hyvin teknologiapainotteinen ja keskittyvän erityisesti ison datan sekä voimakkaan prosessointitehon yhdistämiseen. Tekijä paljastaa myös sarjan nimen: Devs, joka on lyhenne sanasta developers eli ohjelmistokehittäjät.

Kahdeksanosainen sarja on suunniteltu nyt yhden kauden mittaiseksi yksittäiseksi tarinaksi, mutta Garlandin mukaan Devsin maailmassa on myös laajentamisen varaa. Mikäli kaikki menee putkeen, pääsee FX-kanavan tuottama Devs kameroiden eteen jo puolen vuoden päästä, Garlandin ohjatessa jokaisen jakson.

Kuva elokuvasta Annihilation.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia