Netflixissä on nyt juuri julkaistu ison budjetin sekopäinen toimintaleffa! Leffan torahampainen peto luotiin järkevällä tavalla

IMDb-arvosana on 6,1.

1.10.2020 05:30

Netflixin valikoimassa on nyt toimintaelokuva Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn (2020). Elokuva on jatko-osa kehnolle Suicide Squadille (2016).

Tarinassa Harley Quinnista on tullut kohde. Hän lyöttäytyykin yhteen naisista koostuva supersankarijengin kanssa taistellakseen rikollispomoa vastaan.

Näyttelijöinä nähdään Margot Robbie, Rosie Perez, Mary Elizabeth Winstead, Jurnee Smollett, Ewan McGregor, Ella Jay Basco, Chris Messina, Ali Wong, David Ury, Sara Montez sekä Izabel Pakzad. Ohjaajana toimii Cathy Yan.

Episodin kolmen tähden arvostelussa sanottiin näin:

”Kaiken nillityksen jälkeen onkin todettava, että edellä mainittujen nerokkuuden pilkahdusten ohella satunnaisten hyvien hetkiensä aikana Birds of Prey onnistuu potkimaan päähän siihen malliin, että kanveesista on tunnustettava parhaimmillaan viihtyneensä älyvapaalla matkalla.”

Elokuvassa nähtävää hyeenaa näyttelee itse asiassa koira. Siitä tehtiin jälkikäteen tietokonegrafiikan avustuksella hyeena. Ja mainittakoon vielä, että Jurnee Smollett laulaa leffassa ihan itse. Alla traileri.

Kerroimme aiemmin, miksi Margot Robbie pitää tulevan The Suicide Squad -leffan kohtausta yhtenä uransa vaikeimmista.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia