Nyt Amazon Primessa: Tavallista parempi komedia – Brad Pittiä ei saatu näyttämään huonolta kuin erikoisräätälöinnillä

IMDb-arvosana 7,0.

12.1.2022 22:03

Amazon Primessa on nyt komedia Burn After Reading (2008). Elokuvan ohjasivat ja käsikirjoittivat jäljittelemättömään, omaan tyyliinsä Ethan ja Joel Coen.

Tarinassa CIA:sta potkut saaneen analyytikon tiedot päätyvät tollojen kuntosaliyrittäjien käsiin. Kiristysyritys puolestaan johtaa tapahtumien sekamelskaan.

Episodin arvostelussa tuumittiin aikoinaan näin:

”Välillä Coenin kevyemmät ja komediallisemmat tarinat ovat menneet enemmän tai vähemmän metsään. Näin kävi esimerkiksi romanttisessa komediassa Sietämätöntä julmuutta (2003) tai komediaklassikon uusintafilmatisoinnissa Ladykillers (2004). Burn After Reading sisältää niiden tapaan farssimaisia piirteitä, mutta tarina ei onneksi missään vaiheessa riistäydy käsistä.”

Elokuvan puvustuksesta vastanneen Mary Zophresin mukaan jopa halvatkin puvut näyttävät hyvältä Brad Pittin päällä. Tämän vuoksi Pittille piti räätälöidä erikseen kohtausta varten puku, jossa hän näyttäisi mahdollisimman hölmöltä. Pittin lisäksi elokuvassa näyttelee muun muassa Frances McDormand, George Clooney ja John Malkovich. Alla traileri.

Lue myös: Hollywood-tähti Ben Affleck myönsi varkauden – ”Halusin ottaa ne kaikki” – Episodi.fi

Lisää luettavaa