Itävaltalainen toimittaja Brüno on matkalla amerikkaan. Laukkuun on pakattu leiskuvaa muotia, afrikasta adoptoitu O.J. – vauva ja tietenkin Brünon pitkäaikainen unelma olla maailman suurin, itävaltalaisin ja homoin supertähti.
Sacha Baron Cohen osaa hänkin nolostella – huolimatta häpeämättömistä tempauksistaan koomisina hahmoina. Hän meni melkeinpä äärimmäisyyksiin isoäitinsä vuoksi.
Cohen kertoi odotelleensa Amazon Primeen lisätyn Brüno (2009) -elokuvansa ensi-iltaa, kun hän sai kuulla mummonsa olevan tulossa katsomaan sitä. Tämä aiheutti tähdeltä välittömiä toimenpiteitä.
Cohen ei halunnut, että isoäiti näkee elokuvassa olevia rivoja seksuaalisia kohtauksia. Hän soittikin saman tien Universal Pictures -studiolle.
– Kuulkaa, teidän on poistettava nämä kolme kohtausta elokuvasta, Cohen oli voivotellut puhelimessa.
– Mitä tarkoitat? Me esitämme sen tänään! Ensi-ilta on tänään, studiolta ihmeteltiin.
Cohen kuitenkin vaati kohtausten poistamista saaden omien sanojensa mukaan tahtonsa läpi. Kohtauksia ei poistettu kuin siitä filmikelasta, joka toimitettiin Grauman’s Chinese Theater -elokuvateatteriin, jonne isoäiti oli tulossa. Alla traileri.
Lue myös: Hollywood-tähti Ben Affleck myönsi varkauden – ”Halusin ottaa ne kaikki” – Episodi.fi
Lähde: Forward