Moni on saattanut joskus erehtyä katsomaan supersankarielokuvan Green Lantern (2011).
Ryan Reynolds tulkitsee leffassa intergalaktisen poliisivoiman sankaria. Hän päätyy tehtävään avaruussoturien valittua hänet edustajakseen maapallolle.
CGI:llä kuorrutettu ylituotettu elokuva ei saanut luotua katsojiin juurikaan imua. Juonta kuvailtiin aikoinaan Episodin arvostelussa keskinkertaiseksi tv-hötöksi. Myös leffan pääpahis oli toteutettu surkeasti.
Edes Reynolds ei pidä Green Lanternista. Hän sanoi sitä tylysti huonoksi, ja hän on pilkannut elokuvaa Deadpool-hahmon nahkoissakin. Myöhemmin Reynolds kuitenkin on ollut armollisempi elokuvaa kohtaan. Oli Green Lanternista jotain iloakin, sillä hän tapasi nykyisen vaimonsa Blake Livelyn kuvauksissa.
Muuten kuvaukset olivat raportoidusti kurja kokemus. Ohjaaja Martin Campbell nimittäin olisi halunnut päärooliin Bradley Cooperin. Tämä heijastui Campbellin käytökseen kuvauksissa – hän kritisoi jatkuvasti Reynoldsia ja laittoi tämän tekemään kohtauksia uudestaan ja uudestaan.
Reynolds pelasti paljon nimenomaan Deadpool-rainoillaan. Hänen tuskin tarvitsee enää noloa rooliaan hävetä, sen verran hyvin hänen tulkintansa miekkasankarista on otettu vastaan. Alla traileri.