Nyt HBO Maxissa: Vuosituhannen toiseksi paras elokuva jättää kaihoisan tunteen

In the Mood for Love on ohjaaja-käsikirjoittaja Wong Kar-wain suvereeni taidonnäyte.

Julkaistu:

In the Mood for Love on vuonna 2000 julkaistu elokuva kahdesta naapurista 1960-luvun Hongkongissa, miehestä ja naisesta. Parivaljakkoa yhdistää asuinpaikan lisäksi puolisot, jotka ovat koko ajan työmatkalla – tai eivät ainakaan kotona.

Hylätty kaksikko etsii lohtua tosistaan filmissä, joka on romanttisen draaman genressään ainutlaatuinen. Elokuvassa on tasoja ilman banaaliutta, lähtien tarkoista väri- ja kuvavalinnoista aina upeaan miljöön kuvailuun ja vaikuttavaan näyttelijätyöhön.Vastaavahko vertailukelpoinen länsiproduktio voisi olla vain kolme vuotta myöhemmin  julkaistu Lost in Translation.

Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Wong Kar-wain voitti teoksesta parhaan ohjaajan palkinnon Cannesin elokuvajuhlissa. Lisäksi In the Mood for Love valittiin BBC:n kriitikkokyselyssä 2000-luvun toiseksi parhaaksi elokuvaksi, edelle meni ainoastaan David Lynchin Mulholland Drive.

In the Mood for Love on nyt HBO Maxissa. Pääosissa Maggie Cheung ja Tony Leung.

Lisää Episodi Googlen suosituksi lähteeksi