Netflixin tarjonnasta löytyy nyt draamaa, romanssia ja tieteiselokuvaa sekoitteleva Tahraton mieli (2004).
Elokuvan juonessa pariskunta ei halua enää olla yhdessä. He tekevät päätöksen hävittää kaikki muistonsa toisistaan.
Elokuvaa Titanic (1997) pidetään yleisesti Kate Winsletin läpimurtona Hollywoodiin. Tähti ei aikoinaan ollut samoilla linjoilla.
Winslet epäili, että hänen elokuvansa saattoivat olla pelkkiä onnekkaita sattumia. Winsletin täytyikin todistaa itselleen aika monen elokuvan kautta, että hän kuuluu Hollywoodiin.
– Omissa ajatuksissani en ollut ansainnut sitä. Titanic saattoi olla tuuria. Olin tehnyt Taivaalliset olennot, Järki ja tunteet, josta sain Oscar-ehdokkuuden 19-vuotiaana, mutta minulla oli silti tunne, että ”ehkä se oli vain tuuria”.
– Kun minusta tuli äiti 25-vuotiaana, kaikki nämä jutut häipyivät kokonaan. Kaksi vuotta hänen syntymänsä jälkeen, minua pyydettiin tekemään Tahraton mieli (2004), jonka uskon olleen valtava käännekohta urallani. Ihmiset miettivät yhtäkkiä: ”Ai, hän osaa tehdä tuollaista”, Winslet tuumi.
Winsletin kanssa Tahraton mieli -elokuvassa näyttelee Jim Carrey. Ohjauksesta vastaa Michel Gondry.
Elokuva kelpasi sekä kriitikoille että yleisölle. Leffa sai ylistystä visuaalisesta tyylistä, leikkauksesta, käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja roolisuorituksista. American Film Institute listasi sen vuoden 2004 kymmenen parhaan elokuvan joukkoon. Alla traileri.
Lähde: Cinema Blend, Wikipedia