Nyt Prime Videossa: Huippuluokan jännäri lievin kauhumaustein – yksi parhaista Bruce Willisin leffoista

IMDb-arvosana on 8,1.

22.1.2022 05:30

Prime Videon valikoimassa on nyt elokuva Kuudes aisti (1999).

Tohtori Malcolm Crowe (Bruce Willis) on arvostettu lastenpsykologi, joka kantaa sisällään synkkiä muistoja nuoresta potilaasta jota hän ei voinut auttaa. Hän tapaa pelokkaan 8-vuotiaan Cole Searin (Haley Joel Osment), jolla on yliluonnollisia kykyjä. Ohjaajana M. Night Shyamalan.

Osment sai Cole Searin roolin tiettävästi kolmesta syystä. Ensinnäkin hän oli siihen paras. Toiseksi hän oli ainoa poika, jolla oli solmio. Kolmanneksi ohjaaja M. Night Shyamalan yllättyi, kun hän kysyi Osmentilta, lukiko hän käsikirjoituksesta oman osuutensa. Osment vastasi: ”Luin sen kolme kertaa viime yönä.” Shyamalan vaikuttui ja sanoi: ”Vau, luitko osuutesi kolme kertaa?” Osment vastasi: ”Ei, luin käsikirjoituksen kolme kertaa.” Alla traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia