Nyt se järjetön megaleffa Avatar 2 on suoratoistossa! Sigourney Weaverilla on elokuvassa uskomaton haaste

IMDb-arvosana on 7,7.

7.6.2023 06:00

Disney Plussassa on nyt katsottavana James Cameronin ohjaama ja käsikirjoittama eepos Avatar: The Way of Water (2022). Cameron teki elokuvaa kuin Iisakinkirkkoa, ja luvassa on edelleen useita jatko-osia.

Leffan tapahtumat sijoittuvat aikaan kymmenen vuotta ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen. Se kertoo Sullyn perheen tarinaa sekä esittelee katsojille hämmästyttävän Tulkun-meren.

Avatar: The Way of Water (2022).

Näyttelijöinä muun muassa Sam Worthington, Zoe Saldaña, Sigourney Weaver, Stephen Lang, Cliff Curtis ja Kate Winslet.

Cameron on tarjonnut jälleen mielenkiintoisen pestin Weaverille. Hänet nähdään jatko-osassa yllättävässä roolissa.

Weaver esittää elokuvassa Jaken ja Neytirin teini-ikäistä tytärtä Kiriä, ja se on mahdollista liikkeenkaappauksen ja tietokonegrafiikan avustuksella. Weaver kertoi roolin antaneen mahdollisuuden löytää uudelleen sisäinen lapsensa.

Avatar: The Way of Water (2022).

– Uskon meidän kaikkien muistavan melko hyvin, miltä meistä tuntui teininä. Minä ainakin muistan. Olin 11-vuotiaana 178 tai 180 senttimetriä pitkä. Tunsin vahvasti, että Kiri tuntisi olonsa usein kiusalliseksi. Hän etsii itseään. Olin innoissani saadessani Jimiltä tämän haasteen, Weaver hehkutti Empiren haastattelussa.

Avatar-ohjaaja Cameronillakin oli sanansa sanottavana roolista:

– Näyttelyhaasteena se on iso. Meillä tulee olemaan 60-vuotias näyttelijä, joka esittää häntä nuorempaa hahmoa. Sigin mielestä se oli monella tavalla hauskaa. Sigourney vain muuttui nuoremmaksi. Hän näytti nuoremmalta, hänellä oli enemmän energiaa, eikä hän koskaan lähtenyt Kiristä koko kuvausjaksomme aikana. Hänellä oli hehku kasvoillaan, keveys askeleessaan ja hauska henki, Cameron ylisti.

Weaverin roolisuoritusta voi ihmetellä nyt Disney Plussassa. Alla Avatar: The Way of Water -elokuvan traileri ja Weaverin haastattelu, jossa hän sivuaa saamaansa Oscar-ehdokkuutta Aliens (1987) -elokuvasta. Se oli niin ikään James Cameronin ohjaama leffa.

Lue myös: Rillit huurussa -tähti Kaley Cuoco oli menettää jalkansa – pimitti tiedon pomoltaan – Episodi.fi

Lähde: Empire

Lisää luettavaa